
Olet mitä syöt: Pertti Salovaaran jääkaappi sisältää tylyn yllätyksen – Pippa Laukalta murskapalaute
Media-alalta tuttu Pertti Salovaara juontaa yöaikaan radio-ohjelmaa, jonka ansiosta myös Pertin vuorokausirytmi on kääntynyt ylösalaisin. Pertti syö yleensä ensimmäisen kerran vasta puolenpäivän jälkeen sekä illalla ennen pitkää radiolähetystä. Tuolloin miehelle maistuu rasvainen ja lihapitoinen, yleensä huoltoasemilta ostettu sapuska, jossa ei ole juuri kasviksia.
Välipalana ja nopeana nälän sammuttajana Pertti tunnustaa juovansa päivittäin erittäin sokeripitoisia energiajuomia. Liikuntaa viisikymppinen mies ei harrasta lainkaan ja kertoo siirtyvänsä paikasta toiseen lähes poikkeuksetta autolla. Myös vapaa-aika kuluu pääosin istumalla tai sohvalla löhötessä suoratoistopalveluiden äärellä.
Myös Pertin jääkaappi kielii radiotyöläisen elintapojen kelvottomuudesta. Puoliksi tyhjästä kaapista löytyy lähinnä mikroaterioita ja muovisia juomapulloja.

– Eihän täällä ole kuin rasvaa, suolaa ja energiajuomaa, Pippa Laukka parahtaa.
Pertin painoksi paljastuu 90,5 kiloa ja vyötärönympärykseksi peräti 114 senttiä. Salovaaran mukaan hänelle on kehittynyt hänen sukunsa miehille tyypillinen ”tikut, narut ja pallo” -vartalo, jossa raajat ovat ruipeloita ja keskivartalo paisunut kuin rantapallo.
Pertin viikon ruokavalio paljastuu hyvin ravintoköyhäksi ja sokeriseksi, eikä päivittäinen energiantarve täyty lainkaan. Pipan mukaan Pertin kroppa ei enää osaa viestittää nälästä, koska tämän käyttämät energiajuomat tukahduttavat aidon näläntunteen.
– Käytät viikossa peräti puoli kiloa valkoista sokeria, kun suositeltu maksimi on hieman yli 300 grammaa, Pippa paljastaa ja iskee Salovaaran kouraan tuopillisen valkoista myrkkyä.

Pertti myöntää menettäneensä kiinnostuksen ruokaan ja etenkin ruoanlaittoon jäätyään sinkuksi.
– Kun perhe oli vielä kasassa, niin valmistin lapsille aamiaista, lounasta ja päivällistä. Samalla tuli syötyä itsekin säännöllisesti, Pertti toteaa alakuloisesti.
Pippa kohtaa järkytyksekseen lääkäriurallaan harvinaisen lukeman, kun Pertin veren rasva-arvo paljastuu hengenvaarallisen korkeaksi.
– Pertin tilanne voi johtaa hyvin nopeastikin vakaviin sairauksiin, mikäli muutosta ei saada välittömästi aikaan, Pippa toteaa.
Pippa laatii Pertille sopivan ruokavalion ja liikuntaohjeistuksen tilanteen korjaamiseksi. Mukaan tulee varsinkin hyötyliikunta, kun Pippa määrää Pertin kävelemään tai pyöräilemään autoilun sijaan sekä käyttämään portaita hissin sijaan.
Radiojuontaja Pertti Salovaara vei jälkikasvunsa makeistukkuun: Olen extempore-isä
Olet mitä syöt MTV3-kanavalla keskiviikkoisin klo 20.