
NHL-tähti Mikko Rantanen äkkäsi hotellin aamupalalla paikallisen erikoisuuden – Leijonien turkulaistähdiltä kovaa puhetta Tampereesta
Lätkän MM-kotikisat eivät ole sujuneet suomalaisittain toivotunlaisesti. Suomen peli on yskähdellyt eikä yhdenkään ketjun yhteispeli ole vielä vakuuttanut. Leijonilla onkin tänään kasvojenpesun paikka alkulohkon viimeisessä ottelussa Tanskaa vastaan.
Teemu "Härski" Hartikainen kertoo Leijonien vapaa-ajanvietosta:
Toisaalta kyseessä on turnaus, jonka onnistumisen määrittävät lopulta torstaina alkavat kohtalonottelut. Voitto siitä, ja alkusarjassa kompastellut Leijonat pelaakin yhtäkkiä mitaleista. Helppoa ei ole kuitenkaan ollut, eikä tule olemaankaan.
– Ei ole helppoa, mutta onneksi on vielä pelejä jäljellä ja pystymme vielä parantamaan. Hyvällä tiellä ollaan ja parannetaan koko ajan, Leijonien ja samalla koko kisojen isoin tähtipelaaja Mikko Rantanen sanoo Seiskalle.

Suomi isännöi nyt toisen kerran peräkkäin kotikisoja, mutta moni tämän vuoden Leijonista ei ollut mukana vuosi sitten kultaa huuhtoneessa mestarijoukkueessa. Heihin lukeutuu myös Rantanen, joka kehuu viihtyneensä hyvin kisakaupungissa.
NHL-miljonääri Mikko Rantanen elämästään luksuslukaalissa: Makoilen sohvalla ja katson Netflixiä
– Tampere on hieno kaupunki. En ole oikein ikinä ennen viettänyt täällä aikaa. On hieno paikka, Colorado Avalanchen ykköstykki kehuu.
– Hyviä ravintoloitakin on, sen olen itsekin huomannut. Ruoka on hyvää ja siitähän me jääkiekkoilijat tykätään.
Mikko Rantanen Seiskan erikoishaastattelussa Tampereella:
Tampere tunnetaan kahdesta perinneherkustaan: siivistä ja mustamakkarasta. Jälkimmäistä on joka aamu tarjolla Leijonien hotellilla – seikka, joka saa hymyn hiipimään NHL-monimiljonäärin huulille.

– Siipiä olen syönyt, mutta mustamakkaraa en vielä. Kyllä sitä tuolla aamupalalla aina on. Täytyy ehkä joku pelipäivä kokeilla, josko se toisi onnea, Rane murjaisee.
Kaapo Kakko oli vasta 18-vuotias turkulaisteini pelatessaan edellisen kerran MM-kisoissa. Keväällä 2019 ihmetempuillaan ihastuttanut sensaatiohyökkääjä siirtyi maailmanmestaruuden jälkeen luomaan NHL-uraa rapakon taakse.
Nyt New York Rangersissa on vierähtänyt jo neljä pelikautta. Samalla Kaaposta on kasvanut riuska mies. Pelkkää lihasta on tarttunut 190-senttiseen turkulaisvarteen noin kymmenkunta kiloa. Miltä Tampere maistuu Manhattanin miehelle?

– Tykkään kyllä kaupungista. Tampere olisi varmaan vähintään TOP 3:ssa, jollen saisi asua Turussa, Kaapo kuittaa Seiskalle.
– Täällä on aika iso jääkiekkobuumi. Viime kesänä pyörähdin täällä muutaman päivän, ja silloinkin oli kiva meininki. Tampere on kesäkaupunki – tosin niinhän ne taitavat olla kaikki muutkin suomalaiskaupungit.
Suomi – Tanska tiistaina Tampereen Nokia-areenassa kello 20.20.