
Myydäänkö Saimi Hoyerin ex-hotelli pilkkahinnalla? Nyt tarjotaan vain murto-osa aiemmasta
Saimi Hoyerin Hotelli Punkaharjun huutokauppa päättyy pian.
Saimi Hoyerin osaomistaman Hotelli Punkaharjun ajauduttua konkurssiin, hotellia kiinteistöineen kaupitellaan huutokaupassa.
Huutokaupasta vastaa Punkaharjun Luontomatkailu Oy:n konkurssipesä.
Huutokauppa päättyy keskiviikkona (22.11.). Jutun kirjoittamishetkellä kiinteistökompleksista on tarjottu 310 000 euroa ja tarjousten takana on kaksi huutajaa.
Kyseinen tarjous on vain murto-osa siitä, mitä kiinteistöstä aiemmin tarjottiin.
Heinäkuussa huutokauppa päättyi korkeimpaan tarjoukseen, joka oli 745 000 euroa. Syyskuussa uutisoitiin, että huutokaupan korkeimman tarjouksen tehnyt pariskunta kuitenkin vetivät tarjouksensa pois ja näin ollen hotelli tuli uudestaan myyntiin.
Remonttia pelkäämättömälle
Konkurssin tehnyt Saimi Hoyer tyytyi sämpylään – kuva
Myynti-ilmoituksessa kerrotaan, että myyjällä on oikeus hyväksyä
tai hylätä korkein tarjous.
Kiinteistön pohjahintana on ollut 300 000 euroa.
Lisäksi uusi omistaja joutuu kauppahinnan lisäksi maksamaan kiinteistöosakeyhtiön noin 33 500 euron velan ja marraskuun tonttivuokran, jonka suuruus on noin 7 300 euroa. Lisäksi uuden omistajan on palautettava noin 20 300 euron edestä arvonlisäveroja, mikäli se ei jatka arvonlisällistä liiketoimintaa.
Rahareikien lisäksi uusi omistaja joutunee remonttihommiin, sillä kiinteistölle suoritetun kuntotarkastuksen mukaan muun muassa rossipohjassa odottaa lahovaurioiden korjaamista, puuverhous kaipaa peruskorjausta, samoin kuin hirsirungon lahovauriot, lisäksi edessä on kosteusvaurion korjaamista.
Lisäksi kuntotarkastuksessa huomautetaan, että muun muassa runkorakenteen kallistumista sekä kahden huoneiston hajuhaittoja pitää selvittää tarkemmin jatkotutkimuksissa.
Seitsemän vuotta tappiota
Hotelli Punkaharjun kaupat nurin - Seiskan lähde: "Ei ollut kiinni rahasta, vaan..."
Saimi Hoyerin osaomistama Hotelli Punkaharju hakeutui huhtikuussa konkurssiin maksukyvyttömyyden vuoksi. Yrityksellä on yli kolmen miljoonan euron velat. Saimi pyöritti paikkaa seitsemän vuotta tappiolla.
Yrityksen suurimman velkojat ovat Suur-Savon Osuuspankki 840 620 euroa, Työeläkeyhtiö Elo 128 000 euroa sekä Verohallinto, jolla on saatavia lähes 113 000 euroa.