Mummo pelasti itsemurhalta, mies löysi karhukirjeet – pikavippejä läheistensä nimiin ottanut Jenna tajusi sairautensa: Ymmärsin, etten ole tyhmä tai kelvoton

Kotimaa | 04.04.2021 22:01

Porilainen Jenna Mäkelä, 36, työnsi ensimmäisen kerran hedelmäpeliautomaattiin viikkorahansa 9-vuotiaana.

– Sinne ne viikkorahat pääsääntöisesti menivät, myös rippilahjarahoista suurin osa meni pelaamiseen, Jenna muistelee.

Tunne ilmaisesta rahasta ja voittamisesta veivät Jennan mennessään jo varhain. Pelaaminen muuttui.

Riippuvuus vei rikolliseksi

Yhden pelipanoksen summa saattoi olla jopa sata euroa, ja vuorokaudessa Jenna saattoi pelata jopa tuhat euroa. Kahdessa vuodessa pelaamiseen upposi 300 000 euroa Jennan omaa rahaa sekä lisäksi hänen vanhempiensa ja miehensä nimiin salaa ottamat pikavipit.

Peliriippuvainen menettää vääristyneessä ajatusmaailmassaan käsityksen rahan arvosta sekä kadottaa normaalin moraalin. Tärkeintä on päästä pelaamaan ja voittamaan menetettyjä rahoja takaisin.

– Minustakin tuli rikollinen. Otin toisten nimiin pikavippejä, ja kuvittelin voittavani ison pääpotin ja maksavani kaikki velat kerralla pois. Sehän on ihan mahdotonta.

– Kävin ratsaamassa vanhempieni postilaatikon joka aamu, etteivät he löytäisi heidän nimissään tulevia karhukirjeitä. Se oli tosi stressaavaa.

Jenna ei halua kuvaan peliautomaatin vieressä. – Niitä  ei pidä mainostaa millään  tavalla. On noloa, että  maassamme on voimakasta  riippuvuutta aiheuttavia  automaatteja kaikkialla.
Jenna ei halua kuvaan peliautomaatin vieressä. – Niitä  ei pidä mainostaa millään  tavalla. On noloa, että  maassamme on voimakasta  riippuvuutta aiheuttavia  automaatteja kaikkialla.

Mummon aavistus pelasti

Jenna salasi ongelmansa pitkään, ja valtava syyllisyys painoi. Hän piti itseään vaarallisena muille, ja kaikki ajatukset olivat jatkuvasti pelaamisessa.

Lopulta tuntui, ettei hän jaksa enää elää. Mummolassa hän laittoi saunaan pesän täyteen puita, veti pellit kiinni ja odotti kuolevansa häkämyrkytykseen.

– Mummo aavisti, että jotakin outoa on tekeillä, ja pelastuin ihan sen vuoksi.

Toivuttuaan sairaalassa Jenna jäi psykiatriselle osastolle. Hän kertoi siellä peliveloistaan ja riippuvuudestaan, mutta ei saanut tarvitsemaansa apua.

Kuvauspäivänä  Jennan korvakoruissa lulee  ”Olet arvokas”.  – Peliriippuvaisen syyllisyys,  häpeä ja  itseinho saavat  hänet tuntemaan itsensä  kelvottomaksi  ja ettei hänestä  ole mihinkään.
Kuvauspäivänä  Jennan korvakoruissa lulee  ”Olet arvokas”.  – Peliriippuvaisen syyllisyys,  häpeä ja  itseinho saavat  hänet tuntemaan itsensä  kelvottomaksi  ja ettei hänestä  ole mihinkään.

Mies sai tajuamaan sairauden

Kun Jennan mies löysi karhukirjeet ja koko vyyhti paljastui, Jenna oli varma, että edessä olisi avioero.

– Hän kuitenkin tajusi minun olevan sairas ja vakuutti, että minut hoidetaan kuntoon. Silloin alkoi toipumiseni. Ymmärsin, etten ole tyhmä tai kelvoton vaan sairas.

– Lopulta marssin itse poliisilaitokselle ja tunnustin tekoni.

Jenna sai vuonna 2018 törkeästä petoksesta vuoden ja yhdeksän kuukautta. Syyttäjä vaati ehdotonta tuomiota.

– Parantuminen oli matka itseeni, ja voin sanoa, että olen syntynyt uudelleen. Olen aivan eri ihminen.

Jennan kirjoittama  kirja Kun pelihimo  ottaa vallan on mennyt  hyvin kaupaksi.  – Minulla itsellänikään  ei ole enää yhtään  kappaletta jäljellä.
Jennan kirjoittama  kirja Kun pelihimo  ottaa vallan on mennyt  hyvin kaupaksi.  – Minulla itsellänikään  ei ole enää yhtään  kappaletta jäljellä.

 

Jenna kirjoitti Kun pelihimo ottaa vallan -kirjan, ja hän työskentelee nykyään Porin kaupungille auttaen muita peliriippuvuudesta kärsiviä.

Jennan palkasta menee joka kuukausi osa ulosottoon, mutta korot ovat niin korkeat, ettei itse velka juuri pienene.

– Siihenkin tulisi saada muutos. Monet haluavat saada maksaa velkansa rehellisellä työllä, mutta se ei onnistu ihan noin vain. Jennan elämää iso ulosottovelka ole kuitenkaan pilannut.

– Olen onnellinen saatuani elämäni takaisi, eikä minun tarvitse tehdä rikoksia, valehdella tai salailla enää mitään. Se on paljon enemmän kuin mikään rahamäärä, Jenna summaa.

Työssään pelivelkaisten auttamiseksi Jenna haluaa  viestittää, että  jokainen on arvokas  ja riippuvuus on  sairaus. – Usein  laskelmien tekeminen asiakkaiden  kanssa auttaa heitä  hahmottamaan  rahankäyttöä ja sen  arvoa uudelleen.
Työssään pelivelkaisten auttamiseksi Jenna haluaa  viestittää, että  jokainen on arvokas  ja riippuvuus on  sairaus. – Usein  laskelmien tekeminen asiakkaiden  kanssa auttaa heitä  hahmottamaan  rahankäyttöä ja sen  arvoa uudelleen.

Tätä on peliriippuvuus

* Suomessa rahapeliongelmista kärsii noin 124 000 henkilöä, joista suurin osa on 18–34-vuotiaita miehiä. Ongelmapelaajia löytyy kaiken ikäisistä ja kaikista sosiaaliryhmistä.

* Ongelmapelaaminen vaikuttaa kielteisesti pelaajan ajatuksiin, mielialaan, toimintaan, ta-louteen, terveyteen, ajankäyttöön, läheisten hyvinvointiin ja ihmissuhteisiin.

* Peliriippuvuus vaihtelee lievästä vaikea-asteiseen. Ongelmapelaamista on, jos pelaa enemmän kuin olisi varaa tai on suunnitellut, karsii muista tarpeellisista menoista pelatakseen, yrittää voittaa rahoja takaisin tai pelaa lainaksi. Muita merkkejä on vetäytyminen sosiaalisista tilanteista ja ihmissuhteiden laiminlyöminen pelaamisen vuoksi, sekä työn tai opiskelun laiminlyöminen.

* Jos koet olevasi ongelmapeluri, hae apua rohkeasti, älä anna häpeän estää hakemasta apua. Apua saa ammattilaiselta, ja tarjolla on laitos- ja intensiivihoitoa.

www.peluuri.fi

Teksti:Carmen Heikkilä
Kuvat:Pasi Murto ja Jennan albumi
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!