fbq
Tuomas Kuorikoski

Maajussille morsian -Tuomas uudelle uralle: ”Alku oli vaikeaa”

Kaustisilla maitotilaa isännöinyt Tuomas Kuorikoski, 35, löysi Heidinsä Maajussille morsian -kaudella 2014.

Tuomaksen elämä on ollut viime vuodet täynnä myllerryksiä. Hän luopui rakkaista lehmistään marraskuussa 2020. Pitkään harkittuaan hän totesi, ettei pärjää yksin kaikkien maatilan hommien kanssa.

Maajussille morsian -ohjelman Tuomas Kuorikoski potee huonoa omatuntoa – ”Ollut haikea olo”

Tuomas ja Heidi kohtasivat toisensa Maajussille morsian -ohjelman kuvauksissa kesällä 2013.
Tuomas ja Heidi kohtasivat toisensa Maajussille morsian -ohjelman kuvauksissa kesällä 2013.

Tuomas oli koko ikänsä ajatellut, ettei ikinä muuttaisi pois kotitilaltaan. Viime syksynä hän kuitenkin päätyi myymään sukutilansa navettoineen peltoineen päivineen. Talo jäi tuttujen käsiin, sillä ostaja löytyi naapurista.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Maajussille morsian -tähti Tuomas Kuorikoski myi sukutilansa: ”Kukaan ei painostanut lähtemään”

Pari osti omakotitalon Kaustisen keskustasta. Vanhasta talosta otettiin mukaan "kaikki mitä irti lähti", ja yhteisinä vuosina hankitut huonekalut löysivät paikkansa uudesta kodista. Perheen arki on helpottunut, kun palvelut ovat lähellä.

Maajussille morsian -pariskunnan arki muuttui – ”Kaustinen on tämmöinen tuppukylä”

Maajussin hommat lopettanut Tuomas on nykyään lypsyrobottihuoltaja. Tuomas on välillä kaivannut isolta elämänmuutokseltaan takaisin traktorin rattiin.
Maajussin hommat lopettanut Tuomas on nykyään lypsyrobottihuoltaja. Tuomas on välillä kaivannut isolta elämänmuutokseltaan takaisin traktorin rattiin.

Nykyään ex-maajussi tienaa elantonsa lypsyrobottihuoltajana. Hän on yrittäjä Mestarifarmin alaisuudessa. Kouluja ei tarvinnut käydä, sillä työ on opettanut tekijäänsä.

– Alku oli vaikeaa, kun piti lähteä työmatkalle. Metsikössä aiemmin asuessa ei tarvinnut olla paljoa ihmisten kanssa tekemisissä. Tässä työssä täytyy, ja se oli aluksi vaikeaa, Tuomas nauraa.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Maajussille morsian -pariskunnan yllätyskäänne: Avioero peruttu

Nykyään hän jo nauttii reissutöistään. Navettahommiin tottuneelle maajussille aikaiset aamut eivät ole hankalia. Viikkorytmi on kuitenkin erilainen, sillä viikonloput ovat pääosin vapaapäiviä.

– Ehdin olla enemmän lasten kanssa, se on ollut tosi kivaa. Olemme pelailleet paljon ja rakennelleet legoilla.

– Kyllä minusta tuntuu, että elämä on nyt ihan mallillaan, Tuomas toteaa.