
Maajussille morsian -pariskunnan arki muuttui – ”Kaustinen on tämmöinen tuppukylä”
Kaustisilla maitotilaa isännöinyt Tuomas Kuorikoski, 35, löysi Heidinsä Maajussille morsian -kaudella 2014.
Tuomas luopui rakkaista lehmistään marraskuussa 2020. Pitkään harkittuaan hän totesi, ettei pärjää yksin kaikkien maatilan hommien kanssa.
Maajussille morsian -ohjelman Tuomas Kuorikoski potee huonoa omatuntoa – ”Ollut haikea olo”

Tuomas oli koko ikänsä ajatellut, ettei ikinä muuttaisi pois kotitilaltaan. Viime syksynä hän kuitenkin päätyi myymään sukutilansa navettoineen peltoineen päivineen. Talo jäi tuttujen käsiin, sillä ostaja löytyi naapurista.
Maajussille morsian -tähti Tuomas Kuorikoski myi sukutilansa: ”Kukaan ei painostanut lähtemään”
Pari osti omakotitalon Kaustisen keskustasta. Vanhasta talosta otettiin mukaan "kaikki mitä irti lähti", ja yhteisinä vuosina hankitut huonekalut löysivät paikkansa uudesta kodista.
Perheen arki on helpottunut, kun palvelut ovat lähellä.
Maajussille morsian -pariskunnan yllätyskäänne: Avioero peruttu

– Kaustinen on tämmöinen tuppukylä, joten ei tässä nyt ihan olla kaupunkilaistuttu. Arki on kuitenkin ihan erilaista. Kauppaan on kävelymatka. Tilalla postikin piti hakea autolla, ja keskustaan oli seitsemän kilometriä.
Uusi huusholli ei ole täysin eläimetön, sillä mukana muutti kaksi koiraa.