Liisa-vaimonsa kanssa Sodankylässä asuva Arto Länsman: Johanna Tukiainen pahoitti mielensä onnellisuudestamme

Lappilaisesta Arto Länsmanista tuli kuuluisuus hänen mentyään naimisiin Johanna Tukiaisen kanssa 2011. Liitosta tuli myrskyisä ja ero astui voimaan jo saman vuoden joulukuussa.
Kotiseuturakas Lapin mies majailee tätä nykyä Sodankylässä ja on ollut naimisissa Liisa-vaimonsa kanssa jo kuusi vuotta.

Johannaan tutustumisen myötä Arton elämässä alkoi ennennäkemätön julkisuusmylly. Lapin miehelle ei tuottanut vaikeuksia hypätä siihen mukaan.
− Se oli helppoa, koska minulla ei ole ennakkoluuloja ketään kohtaan. Ihminen pystyy aina menemään virran mukana.
Liisa-vaimoa sapettaa lehtijuttujen Artosta maalaama kuva.

− Mielestäni Arto oli joskus vähän negatiivisessa valossa esillä. Se eksä, jonka nimeä en halua edes mainita, toi toistuvasti esiin sen, että Arto karkailee. Se ei voi olla totta. Arto ei ole karannut mihinkään näinä seitsemänä vuotena, jotka olemme olleet yhdessä.
Länsmanit eivät ole olleet Johanna Tukiaiseen minkäänlaisissa yhteyksissä.
− Kun aloimme seurustella, Johanna soitteli meille. Hänen tarkoituksenaan oli päästä puhumaan meidän molempien kanssa, mutta se ei johtanut mihinkään. Hän vain pahoitti mielensä onnellisuudestamme, Arto väittää.
− Siitä on kuitenkin tosiaan aikaa. Ei minulla ole mitään mielenkiintoa olla häneen yhteyksissä, hän jatkaa
− Eikä minulla! Olen onnellinen, että Arto on pelastunut kaikesta siitä paskasta. Koska paskaa se elämänvaihe Artolleni oli, Liisa lataa.