
Leo-Pekka Tähden manageri kehuu suojattiaan: Unelmavävyistä ei ole mestareiksi!
Leo-Pekan Tähden manageri Jukka Virtanen oli vastassa suojattiaan Helsinki-Vantaan lentokentällä tiistaina (20.9.). Paralympialaisten suomalaistähti ja hänen asioidenhoitajansa aloittivat yhteistyönsä jo vuonna 2004. Jukka Virtasen tukemana Leo-Pekka on pystynyt keskittymään urheiluun täysimääräisesti.
– Sponsorit suhtautuvat Leo-Pekkaan hyvin ja olemme saaneet hänelle hienoja tukijoita. Hänelle maksetaan myös urheilijapalkkaa, mikä mahdollistaa sen, että ”Lepe” voi olla aidosti ammattilainen. Hän hoitaa rahan käytön ja minä sen hankkimisen, Jukka Virtanen selvittää.
Virtasen tallissa on Leo-Pekan lisäksi nyrkkeilijä Eva Wahlström, pikajuoksija Nooralotta Neziri, pyörätuolikelaaja Amanda Kotaja ja uimari Roosa Mört. Pitkän linjan manageri hoiti myös uimarilegenda Jani Sievisen asioita 15 vuotta.
– Kun aloitimme, ”Lepe” oli vielä ujo, hiljainen poika ja nyt hän menee minne vaan. Julkisuus on muokannut häntä aika paljon. Yksilöurheilijalta vaaditaan persoonaa, ja sitä hänellä on. Tässä maailmassa eivät unelmavävyt pärjää.