Kerstin Campoy

Kuolema korjaa satoa ex-kohuäiti Kersin Campoyn ympäriltä – ”Välillä olen niin lukossa, etten saa itkua edes ulos”

Kotimaa | 02.08.2021 07:11

Kerstin Lindeman (o.s. Campoy), 57, muistetaan 1990-luvun kohu-äitinä hänen taistellessaan kahden poikansa huoltajuudesta USA:ssa. Keski-Suomessa asuva Kerstin menetti lopulta poikansa Yhdysvaltoihin ja sittemmin elämänsä viinalle.

Viime vuodet Kerstin on viettänyt alkoholinhuuruista elämää Jämsässä uuden miesystävänsä kanssa.

Lue myös: Muistatko 90-luvun legendaarisen kohuäidin? Kerstin Campoy sai jälleen tuomion: Pöllin pöhnässä pankkikortin

Kuolema tuli lähelle

Kerstin on ehtinyt olla kuusi kertaa naimisissa. Hänen viimeisin aviomiehensä menehtyi heinäkuussa 2018 avioparin kotona Jämsässä. Kuolema on korjannut satoaan senkin jälkeen.

– Äitini menehtyi Alzheimeriin vuosi sitten, ja ainoa veljeni syöpään viime huhtikuussa. Surulliselta ja tyhjältä tuntuu, Kerstin kuvaa ja nielee kyyneliä.

– Välillä olen niin lukossa, etten saa itkua edes ulos. Mutta toisinaan pillitän koko ajan. Yritän olla ajattelematta menetyksiä ja elän päivä kerrallaan.

Kerstin kyynelehtii miehensä sohvalla Jämsässä, kun ajatus karkaa kuolleisiin läheisiin. – Itken kyllä ilostakin, hän sanoo.
Kerstin kyynelehtii miehensä sohvalla Jämsässä, kun ajatus karkaa kuolleisiin läheisiin. – Itken kyllä ilostakin, hän sanoo.

Lue myös: Viinan värittämiä rikoksia! 1990-luvun kohuäiti Kerstin Campoy avoimena: Olen juonut vasta viikon

Mahtuu elämään ilojakin.

– Isäni porskuttaa vielä 93-vuotiaana. Häntä on mukava käydä tapaamassa. Ja lokakuussa minusta tulee mummo!

Teksti:Jari Peltomäki
Kuvat:Matti Matikainen
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!