fbq

Kohuräppäri Yeboyah kertoo muuttuneensa - vaihtoi nimensä sukupuolineutraaliksi

Äidin kuolema vuosi sitten sai Yeboyahin muuttamaan elämänsä suunnan.

Kuvataiteilija Rakel Kuukka menehtyi tasan vuosi sitten, 27.6.2022, ollessaan 67-vuotias.

Taiteilijaa jäi kovasti kaipaamaan hänen tyttärensä räppäri Yeboyah, eli Rebekka Kuukka.

Kulunut vuosi on ollut Yeboyahille muutoksen vuosi. Hän ja artisti Paula Vesala joutuivat viime vuoden elokuussa kohun keskelle, kun Yeboyah lisäsi Instagram-sivulleen lähikuvan yksityishenkilön kasvoista hiukan rivien välistä naureskellen. 

Somekansan reaktio tempaukseen oli negatiivinen ja Yeboyah poisti lopulta julkaisun.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Someraivo repesi! Vesala ja Yeboyah naureskelevat tuntemattoman miehen kustannuksella: "Todella epäkunnioittavaa"

Tänään (27.6.) Yeboyah julkaisi Instagramissa yllättävän päivityksen, jossa kertoo harvinaisen avoimesti viime kuukausien aikana kulkemastaan matkasta. Äidin kuolinpäivä on saanut räppärin mietteliääksi.

Yeboyah kertoo ikävöivänsä äitiään päivittäin, mutta tämän opastavan häntä yhä Maan päällä.

- Viime vuosi muutti kaiken. Olen ottanut suuria askeleita paranemismatkallani ja se on vaatinut esimerkiksi aikaa poissa sosiaalisesta mediasta, Yeboyah kertaa kuvatekstissä vapaasti suomennettuna.

- Kaikkein vaikeinta on ollut luottaa korkeamman minäni ääneen tilanteissa, joissa itseni priorisoiminen saisi muut tuntemaan olonsa epämukaviksi ja tilanteissa, joissa olisi helppoa turvautua tuttuihin ajatus- ja käytösmalleihin, hän myöntää.

Vesala ja Yeboyah nauroivat tuntemattoman miehen kustannuksella - näin siinä kävi

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Yeboyah kertoo olevansa tällä hetkellä onnellisempi kuin koskaan. Hän on myös tehnyt konkreettisen muutoksen - sellaisen, jonka vuoksi hän joutunee hakemaan uuden henkilöllisyystodistuksen.

- Koska koko identiteettini on muuttunut, päätin ottaa uuden nimen, joka resonoi sen kanssa, kuka olen tänään. Artistinimeni Yeboyah pysyy samana. Minulla on vapaus luoda itseni tämän elämän aikana ja valitsin nimen, joka on sukupuolineutraali ja antaa minulle mahdollisuuden olla aidoin versio itsestäni.

Yeboyah kuittaa tekstin nimellä Amare.

Someraivon kohteeksi joutunut räppäri Yeboyah perui viikonlopun keikat – tässä syy!