
KK: Uuden rakkauden löytänyt Aku Hirviniemi muistelee romahdustaan: Kun sairastuin ja tuli ero, maailma mureni!
Näyttelijä Aku Hirviniemi kertoo uupumuksestaan ja uudistuneesta maailmankatsomuksestaan Kirkko ja Kaupunki -lehden verkkosivuilla. Aku nousi koko Suomen tietoisuuteen Putous-ohjelman myötä kahdeksan vuotta sitten. Huima suosio vaati veronsa, ja hänen voimansa loppuivat muutama vuosi sitten.
- Aikaisemmin ajattelin, että menestys on parasta, mitä minulle on tapahtunut. Pari vuotta sitten, kun sairastuin ja tuli ero, maailma mureni. Jälkikäteen olen ajatellut, että menestys oli pahinta, mitä minulle on tapahtunut. Silloin minulla nousi kusi päähän, ja minähän olin aivan… Voi vain kuvitella, minkälainen on nuorimies, jolla ei ole mitään rajoja ja maailma on auki, Aku kertoi lehdelle.
Aku kertoo myös, että vaikeista ajoista huolimatta hänen maailmansa romahtaminen on parasta, mitä hänelle on tapahtunut.
- Sen kautta olen vasta löytänyt sen, miten elämää ehkä pitää elää, katsella ja käsitellä. Kyllähän minä edelleen olen aika vallaton, mutta olen oppinut, että sitä, mitä minä annan muille, saan takaisin.
Seiska uutisoi maaliskuussa, että Aku on löytänyt rinnalleen uuden rakkaan. Aku on jo viihtynyt televisiojuontaja Sonja Kailassaaren kanssa jo jonkin aikaa, ja pari on julkaissut yhteiskuvia sosiaalisessa mediassa.
Kirkko ja Kaupunki -lehden haastattelussa Aku kertoo myös suhtautumisestaan rakkauteen. Mies on kiitollinen siitä, että hänellä on perhe, joka rakastaa häntä.
– Rakkaus on hengellinen asia, ja syy siihen, että voisi helposti ajatella, että täällä on joku meitä korkeampi voima.