
Kansanedustaja Antero Vartian bisnekset horjuvat: teki yli 60 000 euroa tappiota!
Seiska kertoi äskettäin, että näyttelijä Jasper Pääkkösen, 37, ja vihreiden kansanedustajan Antero Vartian, 37, miljoonahanke Hernesaaren Löyly tekee hyvää tulosta.
Saunabisneksen aikana Jasperista on kasvanut myös kansainvälisen tason näyttelijätähti.
Hänet on nähty huippusuositun Viikingit-sarjan kahdella kaudella. Jasper esiintyy myös ohjaajasuuruus Spike Leen BlacKkKlansman-elokuvassa, joka kertoo Ku Klux Klaniin soluttautuvasta afroamerikkalaisesta poliisista. Jasperin rooli rasistisena punaniskana on yksi elokuvan merkittävimmistä.
Jasper Pääkkönen valloittaa Hollywoodin: merkittävässä roolissa uutuuselokuvassa – katso traileri!
Anteroa puolestaan pitää kiireisenä kansanedustamisen lisäksi hänen bisneksensä. Antero on omistajana Helsingin toisessa suositussa terassiravintola Mattolaiturissa. Sen bisnes ei ole kuitenkaan läheskään yhtä kannattavaa kuin Löylyllä. Kaivopuistossa sijaitseva Mattolaituri teki viime vuonna 63 000 euron tappion.