
Jenni Poikelus tilasi ruokaa ravintolasta – saikin yllätyksen Lidlistä
Radiojuontaja Jenni Poikelus, 34, yllättyi avatessaan kotiovensa.
Jenni Poikelus päivitti kuulumisiaan somekanavalleen kuuden kuvan kanssa. Otoksista käy ilmi, että juontaja on töiden lisäksi ehtinyt myös siemailla viiniä.
– Live is life nannaanaanana, Jenni rallatteli kuvatekstissään.
Jokaiselle kuvalle Jenni on kirjoittanut yhden hashtagin eli aihetunnisteen. Viimeisen kuvan päällä Jenni on myös kirjoittanut tilanneensa ravintolasta ruokaa kotiin, mutta saaneensa tilalle Lidlin kassin.
– Tilasin Burgers & winesta ruokaa, sain tän Lidlin kassin, Jenni avautuu.
Katso kaikki kuvat klikkaamalla oletuskuvan oikealla puolella olevaa nuolta. Viimeinen kuva on sisältö Lidlin ruokakassista.
Ruokakaupan kassissa näkyy tonnikalasäilykkeitä, paseerattua tomaattia, öljyä ja päällimmäisenä rizloja eli sätkäpapereita.
Kuva saikin nettikansan sormet syyhyämään.
– Kokkisota-kamaa. Friteerattuja filttereitä tomaattikastikkeessa surf'n turf, vinkkasi yksi kommenttiosiossa.
– Sait kuitenki sätkät käärittyä? lohdutti toinen.
– Älä valkkaa. Tupakkaa käärimään ja tonnikalapastaa naamarii, patistaa kolmas.
Jenni Poikelus julkaisi kuvia vauhdikkaasta kesästään: palovammoja ja paidaton mies!