Tilda Laaksonen

Jäljillä-podcastin tekijä Tilda Laaksonen avoimena menestyksestään ja tuloistaan: otti riskin ja loi harrastuksesta uran!

Kotimaa | 23.09.2021 09:20

”Moikka, ja tervetuloa uuden Jäljillä-rikospodcastin jakson pariin.” 

Näillä sanoilla Tilda Laaksonen, 27, saattelee kuuntelijansa murhien, mysteerien, ja muiden true crime -aiheiden pariin. Podcastin alkuaikoina, keväällä vuonna 2018, tosielämän rikoksia käsitteleviä podcasteja ei juuri Suomessa ollut.

- Nauhoitin ensimmäiset jaksot puhelimeni nauhurilla, muistaakseni ihan vain olohuoneen sohvalla. Käytin editoimiseen tosi yksinkertaista tietokoneohjelmaa. Aloitin siis täysin nollabudjetilla, Tilda kertoo Seiskalle.

Kaverinsa kannustamana hän julkaisi ensimmäiset kolme jaksoa, ja kokeili, löytyisikö niille kuuntelijoita – ja löytyihän niille. Joka perjantai Tildalta ilmestyy uusi jakso, jolle kertyy tavallisesti noin 140 000-150 000 kuuntelukertaa.

- Muistan edelleen, kuinka joskus kävin tunnin välein tarkastelemassa kuuntelijalukuja, ja olin aivan fiiliksissä, kun jaksoa oli kuunneltu sata kertaa päivässä.

Rikospaikka
Eniten Tildalta toivotaan hänen yllätyksekseen jaksoja todella kuuluisista tapauksista, kuten sarjamurhaaja Ted Bundysta tai kadonnesta Madeleine McCannista. Kotimaisista tapauksista Ulvilan surma kiinnostaa hänen mukaansa monia kuulijoita.

Ryhtyi riskillä yrittäjäksi

Tilda on julkaissut podcastiaan viikoittain noin puolentoista vuoden ajan, mutta opiskeluaikana tahti oli epäsäännöllisempää. Hän opiskeli lastenhoitajaksi ja oli lisäksi töissä päiväkodissa.

- Tuntui, että oli hankala sovittaa noita kaikkia yhteen. Tein podcastia vapaa-ajallani. Opinnot eivät tuntuneet omilta, joten sitten vähän riskillä lopetin opinnot ja ryhdyin yrittäjäksi.

Hän siirtyi syksyllä 2019 Asennemedialle, joka pystyi auttamaan mainostajien etsinnässä. Tämä tarkoittaisi hyvässä tapauksessa myös rahantuloa.

- Ajattelin, että tämä on sellainen ”kerran elämässä” -juttu, ja että kouluun tai työelämään voi aina palata. Halusin katsoa sen kortin, ja on se ainakin tämän parin vuoden ajan kannattanut.

Lue lisää: Jäljillä-kirjan julkaissut Tilda Laaksonen avautuu haasteistaan: ”Tuli tunne, että en vain jaksa” – toteutti lapsuudenunelmansa!

Tienaa elantonsa

Rahasta puhuttaessa Tilda kertoo tulevansa hyvin toimeen, vaikka yrittäjällä ei olekaan varsinaista kiinteää kuukausipalkkaa.

- Ei minulla tällä hetkellä ole ihan sellaista varallisuutta, että voisin maailmanympärimatkalle lähteä, mutta olen kaksi vuotta elättänyt itseni podcastillani.

- Saan menoni maksettua, laitan vähän säästöön, ja joskus voin ostaa jotain ylimääräistäkin. Ei tällä niin sanotusti rikastumaan pääse. Voisin sanoa, että ansioni ovat sitä luokkaa, mitä suomalaisten keskiansiot yleensä.

Jäljillä-kirja
Tilda julkaisi juuri ensimmäisen kirjansa ”Jäljillä – Selvittämättömiä rikostapauksia meiltä ja maailmalta”, joka on saatavilla kirjakaupoista ja nyt myös äänikirjana. Teos sisältää yhdeksän tapausta, joita ei ole käsitelty Jäljillä-podcastissa.

Neljän päivän työviikko

Yhden jakson käsikirjoitusta Tilda tekee maanantaista torstaihin, ja käyttää siihen näinä päivinä neljästä viiteen tuntia. Tähän sisältyy tiedonhankintaa ja kirjoittamista.

- Siinä on isoin työ. Luen tapaukseen liittyviä uutisia, sekä katson dokumentteja, mikäli sellaisia on tarjolla. Niistä saa hyvän pohjan, joista alan työstää ja kirjoittaa. Sen jälkeen pidän huolen siitä, että tekstistä tulee yhtenäinen tarina.

Äänittämiseen kuluu yleensä pari tuntia. Viimeksi kuluneen vuoden aikana Tilda on harjoitellut äänenkäyttöä ja keskittynyt siihen aiempaa enemmän.

- Olen tehnyt äänenvahvistamisharjoituksia, ja aina ennen aloittamista minulla on tietyt rituaalit: avaan ääntä, juon vähän vettä ja otan kurkkupastillin, hän paljastaa.

Studio
Podcastin äänittämisessä on Tildan mielestä parasta, että siihen voi ryhtyä kuka tahansa. - Toki on mietittävä, missä kanavissa sitä levittää, ja taustatyökin on tehtävä huolella. Mutta lähtökohtaisesti se ei vaadi kalliita laitteita tai aiempaa kokemusta, hän perustelee.

Koskettavia viestejä

Silloin tällöin viestien ja palautteen määrä voi olla ylitsepursuavaa. Tildan podcastilla on Instagramissa yli 37 000 seuraajaa. Facebook-ryhmässä puolestaan on miltei 11 000 jäsentä.

- Joskus kun viestejä ja palautetta vyöryy niskaan, tuntuu, että aivan sama mitä teen, aina joku keksii siitä jotain pahaa sanottavaa. Joskus sitä pohtii, että miksi teen tätä, mutta onneksi tunne on vain ohimenevä.

Varsinaisia törkyviestejä Tilda kertoo saaneensa häviävän pienen määrän. Pääasiassa palaute on ollut hyvää, joskus jopa koskettavaa. Kerran erään uhrin sukulainen tuli kiittämään Tildaa ja sanoi olevansa mielissään hänen tekemästään jaksosta.

- Ja toinen mieleenpainuva viesti taas tuli eräältä naiselta, jonka perheessä oli tapahtunut henkirikos. Hän kertoi, että jaksojani on ollut todella terapeuttista kuunnella. Minulle tulee hyvä mieli, jos ihmiset jakavat minulle oman tarinansa. Siitä tulee sellainen olo, että minulle osoitetaan suurta luottamusta.

Ei mässäile väkivallalla

Henkirikoksia käsitteleviin podcast-jaksoihin liittyy monesti harhaluulo, jonka Tilda haluaa korjata.

- Ajatellaan, että tarinat ovat pelkästään väkivallalla mässäilyä. Olen joskus sanonut, että jos tarinoissa ei näe mitään muuta kuin sen väkivallan, on vain peiliin katsomisen paikka.

Muutenkin Tilda pyrkii välttelemään turhaa kauhistelua. 

- Haluan kertoa tapahtumista mahdollisimman neutraalisti myös siksi, että tiedän tapausten takana olevan aina oikeita ihmisiä.

Johtolangat
Tulevaisuudessa suosikkipodcastaaja haluaisi tehdä vielä syvemmälle meneviä katsauksia rikostapauksiin. - Niistä voisi tehdä jopa useamman jakson kokonaisuuden. Käsittelisin laajasti tunnettua tapausta ja tekisin sen todella yksityiskohtaisesti. Se vaatii kyllä työtä, mutta siitä minä haaveilen.

Luonnokset pelottavat

Yöuniaan Tilda ei rikosjuttujen takia menetä, vaikka hän olisi päivän mittaan uppoutunut tuntikausiksi rankemmankin murhamysteerin kimppuun.

- Ne jäävät ennemminkin mietityttämään ja spekuloin, mitähän rikoksessa on mahtanut tapahtua. Eivät siis ahdistavalla tavalla niin, että olisin vaikka tosi peloissani tai näkisin painajaisia.

- Aivan yksittäiset jutut ovat jääneet mieleen pyörimään. Välillä olen esimerkiksi löytänyt tosi pelottavia luonnoksia epäillyistä. Ne ovat mielestäni aivan hirveitä. Myös valvontakameran rakeiset ja sumuiset kuvat ovat jollain tavalla kammottavia, nekin voivat jäädä verkkokalvoille kummittelemaan.

Teksti:Henryk Björkström
Kuvat:Jonne Räsänen / Otava, Henryk Björkström, Adobe Stock
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!