
Imitaattori Juha Laitila antaa armotonta kyytiä julkkiksille – Satu-vaimo astuu ensimmäistä kertaa lavalle: ”Piti tovi suostutella!”
Viihde vieköön! Nämä kaksi sanaa toimivat nimenä ja punaisena lankana koomikko Juha Laitilan kirjoittamassa uudessa musiikkirevyyssä. Porvoon kesäteatterissa nähdään vielä elokuussa lavalla vipeltämässä kaikille tuttuja julkimoita niin Suomesta kuin ulkomailta.
– Nyt jännitän erityisesti sitä, mitenkä ihmiset uskaltautuvat liikkeelle koronapelon vuoksi. Onneksi tilanne on Suomessa ainakin suhteellisen hyvä, Juha puntaroi.
Ensimmäistä kertaa parrasvaloihin nousee Juhan ja drag-taiteilija Antti Taipaleen lisäksi Satu Laitila.

– Kyllähän rakkaan aviomiehen piti tovi suostutella mukaan estradille, mutta kun Laaksosen Jukka oli estynyt, niin tulin varamieheksi, Juhan Satu-vaimo hymähtää.
Muistatko entisen Miss Suomi Pirjo Laitilan?! Tältä hän näyttää nyt – kuva!
Pariskunta on ollut naimisissa jo hulppeat 42 vuotta. Yhteistä viihdealan firmaakin on pyöritetty reilut 32 vuotta.
– Juha on yrityksessämme tunne ja luovuus, minä järki. Tämän vuoksi talousasiamme ovatkin olleet aina priimakunnossa, Satu tokaisee silmää vinkaten.