fbq
Sampo Kaulanen

Image: Ex-pääministeri aneli Sampo Kaulasta ehdokkaaksi - tyly vastaus

Kyläkauppias Sampo Kaulanen on saanut melkoisia työtarjouksia vuosien saatossa.

Ura jopa politiikan parissa olisi ollut Sampolle mahdollinen.

Tuoreessa Image-lehden haastattelussa Sampo kertoo entisen pääministerin Alexander Stubbin soittaneen hänelle sinnikkäästi lukuisia kertoja tuntemattomasta numerosta. Sampon viimein vastattua Stubb oli kysynyt kyläkauppiasta kokoomuksen edustajaksi seuraaviin vaaleihin.

- Vastasin, että mieluummin kuolen omaan oksennukseeni epämääräisissä olosuhteissa, Sampo täräyttää Imagelle.

Verinen kuva ei herkille! Aamulenkki jätti jälkensä Sampo Kaulaseen

Eivätkä mahdollisuudet kuivuneet siihen.

Lehdessä mainitaan, että pari vuotta myöhemmin myös Sampon vanha tuttu Hjallis Harkimo kyseli samaa. Sampo ei tarttunut tilaisuuteen poliittisesta urasta tuolloinkaan.

Alexander Stubb
Alexander Stubb toivoi Jounin kaupan kauppiaan liittyvän kokoomuksen riveihin. Stubb oli Suomen pääministeri vuosina 2014-2015.

Sampo Kaulanen osallistui erikoiseen rituaaliin: "Oksentaminen on polttanu kurkun, ripuloiminen hanurin"