
Hups! Sini Sabotagen asuvalinta johti vahinkopaljastukseen - "Se pikkumekko oli virhe"
Räppäri Sini Sabotage (oik. Sini-Maria Makkonen) kertoo Seiskalle asukömmähdyksestään kesän festarikeikalla.
Sini edusti tapansa mukaan tyylikkäänä MTV3-kanavan lehdistötilaisuudessa. Hän on yksi Sometähtien sinkkuelämää -uutuussarjan julkkiksista. Mukana on ovat myös radiojuontaja Esko Eerikäinen, mediapersoona Niko Saarinen ja kauneusvaikuttaja Henny Harjusola.
Räppärin kesä on kulunut vauhdikkaissa merkeissä paitsi ohjelman kuvauksen vuoksi, mutta myös keikkojen osalta. Hän nimittäin nousi lavalle useasti JVG:n kanssa vetämään hittinsä Levikset repee.
- Menen aina tyyli enkä käytännöllisyys edellä. Kadun sitä joka kerta, Sini nauraa.
Juhannuksen aikaan Sini kertoo vetäneensä keikalle päälle mekon.

- Se pikkumekko oli virhe. Tajusin, että ihmiset katsovat minua todella alhaalta lavan edestä!
- En sitten käyttänyt enää mekkoja sen jälkeen. Muuten on mennyt hyvin. Vaatteet ovat pysyneet päällä, räppäri veistelee.
Sinistä on ollut kiva huomata, että festarikansa on edelleen ottanut riemuiten vastaan Levikset repee -biisin, jonka ilmestymisestä on jo lähes vuosikymmen.
- Sitä on ollut ihan törkeän kiva vetää. Kerään leukaani lattiasta joka kerta, kun esitän sen, hän sanoo iloisena.
Esko Eerikäinen toteutti tuhannen euron lupauksensa Sini Sabotagelle