Haluatko rikastua sijoittamalla? 4 varmaa tapaa epäonnistua

Kotimaa | 23.02.2021 11:27

Viime aikoina maailmalla on kuhistu ”meemiosake” GameStopista sekä kryptovaluuttojen hurjasta arvonnoususta. Joka puolelle tuntuu yhtäkkiä syntyneen äkkirikastuneita miljonäärejä, jotka ovat ansainneet valtavan omaisuuden muutamalla klikkauksella - samaan aikaan kun itse kitkutat tylsässä päivätyössä. Eikö sinunkin olisi jo aika päästä ratsastamaan pörssikurssien aallonharjalla? Moni äkkirikastumisesta haaveileva on jo pistänyt töpinäksi. Kannattaa kuitenkin pitää jäitä hatussa, sillä rahantekoon tarvitaan onnen lisäksi myös tietoa ja taitoa.

Ennen miljonääriksi ryhtymistä kannattaa lukaista alta löytyvä lista. Mikäli löydät sieltä oman strategiasi, suosittelemme pitämään toistaiseksi päivätyösi.

1. Alanpa tästä treidaajaksi!

Treidaajat ovat viime aikoina tienanneet huimia summia osakemarkkinoiden heilahteluissa.

Treidauksessa toimitaan perinteisestä sijoittamisesta poiketen lyhyellä aikajänteellä, ja usein treidaaja tekee saman päivän aikana monia kauppoja. Osake tai valuutta ostetaan halvalla ja myydään kalliilla - tai sitten ei.

Treidauksessa onnistuminen on lähellä uhkapeliä. Kurssivaihtelut täytyy osata ennustaa minuutilleen, tai rahat on hävitty. Mediassa henkseleitään paukuttelevien onnistujien vastapainoksi maailmasta löytyykin valtava määrä ulosoton partaalla kamppailevia treidaajia. He eivät vain mielellään ilmoittaudu lehtien haastateltaviksi.

2. Sain pomminvarman tienausvinkin ja sijoitan siihen lainarahaa

Naapurisi koiran kummisetä työskentelee pörssiyhtiössä, ja kuulet naapuriltasi varman vinkin: yrityskauppojen myötä X-osakkeen arvo tulee pian ampaisemaan taivaisiin. Mitä teet? Et todennäköisesti mitään, mutta jotkut muut syöksyisivät saman tien ottamaan ison lainan ja sijoittamaan koko summan X-yhtiön osakkeisiin.

Lainarahan sijoittaminen on alun perinkin huono idea, mutta vielä huonompi idea on pistää kaikki munat samaan, pohjasta rikkinäiseen koriin. Jos haluat alkaa sijoittajaksi, tutustu ensin edes alan perussääntöihin.

3. Bitcoin/Nokia/mikä tahansa on noussut, sitä kannattaa siis ostaa!

Bitcoin ampaisi vuoden 2020 loppupuolella huikeaan nousuun, ja kohuotsikot saivat monet kiinnostumaan kryptovaluutoista. Ilmiö on tuttu minkä tahansa sijoittamisen puolella: uutiset kirjoitetaan sen jälkeen, kun nousu on jo tapahtunut.

Valitettavasti tässä vaiheessa suurimmat voitot on ehditty jo kääriä talteen. ”Tavallisten tallaajien” ryntääminen hittiosakkeiden ostoon nostaa hintoja entisestään, ja nousua saattaa seurata karvas lasku. Lasku, jonka ”tavallinen tallaaja” saa maksettavakseen.

4. Teen sijoituksen, koska lankesin huijarin uhriksi

Sijoittaminen on alkanut viime vuosina kiinnostaa yhä useampia, ja ilmiö on saanut myös huijarit havahtumaan. Sijoitushuijaukset ovat kekseliäästi tehtyjä, ja houkuttimena voidaan käyttää esimerkiksi julkkisten tekaistuja sijoitusvinkkejä. Erityisesti kryptovaluutat ovat olleet suosittuja valesijoitusten kohteita.

Sijoitushuijaukseen langenneen ei kannata ruoskia itseään liikaa. Historian varrella ihmiset ovat halunneet ostaa huijareilta lähes mitä tahansa - jopa Eiffelin tornin.

Teksti: Tumes Media

Teksti:
Kuvat:
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!