
Ex-huippumalli Ninja Sarasalo esitteli kauniin siskonsa: Lähdemme yhdessä Ibizalle!
Entinen huippumalli Ninja Sarasalo toimii toista kertaa järjestettävän Miss Plus Size -kilpailun tuomarina. Kilpailu järjestetään tänään perjantaina Vanajanlinnassa.
Hän kertoo tavanneensa finaalikymmenikön ensimmäistä kertaa hetki sitten.
- Pääsemme vasta hetken päästä haastattelemaan tyttöjä, mutta kävin hetki sitten tervehtimässä heitä. He ovat ihanan avoimia ja rohkeita, Ninja Sarasalo kertoi Seiskalle.
Ninja saapui Vanjanlinnaan yhdessä Misa-siskonsa kanssa. Sisarukset ovat mukana Ava-kanavalla maaliskuussa alkavassa Siskot-sarjassa, jossa puidaan sisarusten välisiä välejä.
- Olin heti valmis, kun Ninja pyysi mukaan ohjelmaan. Se oli mahtava kokemus ja sisaruussuhteelle viimeinen liima, Misa kertoo.

Misa, 38, on pikkusiskoaan Ninjaa kaksi vuotta vanhempi. Sisarusten välit ovat olleet aina läheiset.
- Olin 17-vuotias, kun Ninja lähti maailmalle. Tiesin koko ajan, että hän pärjää maailmalla. Ninja on aina pärjännyt. Olin jonkin verran hänen mukanaan matkoilla. Tein myös itse jonkin verran mallintöitä. Ninjassa on ollut kuitenkin aina enemmän itsevarmuutta.
Ninja ja Misa eivät ole tehneet aikuisiällä juurikaan ulkomaanmatkoja yhdessä.
- Lähdemme pian yhdessä Ibizalle, sisarukset paljastavat.
Miss Plus Size -kruunusta luopuva Marjaana Lehtinen houkutteli Ninjan missituomariksi. Ninja ei ole koskaan itse osallistunut malli- tai missikilpailuihin. Hän oli 14-vuotias, kun Paparazzi-mallitoimisto kiinnostui hänestä.
- Päädyin mallitoimiston listoille äitini avittamana. Hän vei minut mallitoimistoon näytille. Vuoden verran sain tehdä töitä Suomessa, kunnes Italiassa, New Yorkissa ja Lontoossa vaikuttavat mallitoimistot kiinnostuivat minusta. He olisivat halunneet ottaa minut heti mukaan, mutta vanhemmat ja Paparazzin Laila olivat sitä mieltä, että minun pitää odottaa hetki. Lähdin 15-vuotiaana maailmalle, Ninja kertoo.
Ninja on palannut kaikessa hiljaisuudessa koulunpenkille.
- Minun on tarkoitus valmistua ensi syksynä joogaopettajaksi. Valmistumista varten minun pitää tehdä 200 tuntia joogaopettajan töitä, Ninja kertoo.