
Entinen Salkkari-tähti Anu Palevaara sai roolin toimintaelokuvasta!
Entinen Salkkari-tähti Anu Palevaara kertoo saaneensa vuonna 2016 ensi-iltaan saavasta Rendel-toimintaelokuvasta roolin.
- Minulla on siinä pieni rooli, mutta tosi mieleinen sellainen: roolihahmoni on todella räväkkä. Lisäkseni elokuvassa näyttelevät muun muassa Alina Tomnikov ja Aake Kalliala. Elokuvan kuvauksista on jo jonkin aikaa, sen olisi tarkoitus tulla ensi-iltaan vielä tämän vuoden puolella, Anu kertoo.
Anu lopetti Salatuissa elämissä näyttelemisen neljä vuotta sitten, jonka jälkeen hän on elokuvaroolin lisäksi näytellyt teatterin puolella. Hänellä on rooli entisen Salkkari-kollegansa Jarmo Kosken käsikirjoittamassa ja tähdittämässä Siis oikeasti -komediassa.
- Sitä on esitetty Porissa ja Seinäjoella. Paikasta toiseen siirtyminen kuuluu tähän työhön. Poika on ollut minulla joskus mukana työmatkoilla, Anu kertoo.