
Eino Makunen menetti molemmat vanhempansa nuorena: Isäni kuoli pommituksessa
Eino Makunen, 90, tunnetaan pesunkestävänä missimiehenä. Hän on tehnyt merkittävän uran kauneuskilpailuja luotsaten sekä Miss Suomi -kilpailua johtaen.
Harva kuitenkaan tietää Einon intohimoisesta suhteesta urheiluun ja erityisesti olympialaisiin. 70 vuotta sitten, heinäkuussa 1952 hän paiski töitä Helsingin kesäolympialaisissa.
Missikeisari mursi selkänsä – Eino Makusen kova kärsimys: Jäin kotiini vangiksi
Vain parikymppinen nuorukainen oli juuri saanut opintonsa päätökseen liikemiesten kauppaopistossa. Hän asui serkkunsa luona, sillä molemmat vanhemmat olivat kuolleet.
– Isäni kuoli pommituksissa, kun olin kahdeksan. Se oli järkyttävä hetki, Eino muistelee.

Eino Makunen vaikeaan sairauteen menehtyneestä vaimostaan: Oireet olivat aika hurjia
Äiti kuoli kymmenen vuotta myöhemmin keuhkokuumeen aiheuttamaan veritulppaan.
– Hän vetäisi viimeisen henkäyksensä vähän ennen kahta yöllä. Otin kuumemittarin hänen kainalostaan, joka näytti viimeiseksi lukemaksi 41,6 astetta.