
Diilistä tuttu Clarissa Hedman juhli polttareitaan villisti! Someen päätyi myös alusvaatekuva
Televisiossa pyörivässä Diili-kilpailussa kuuden parhaan joukossa kilpaileva Clarissa Hedman yllätettiin viikonloppuna juhlien merkeissä.
Seiskan viihdeuutiset: Ilkka Kanervan vakava sairaus ja Diili-kilpailijoiden rötökset
Clarissa haettiin perjantaina (13.5.) palaveristaan tyttöporukalla viettämään omia polttareitaan.
Clarissa ja jääkiekkoilijana uraa tehnyt Eetu Pöysti kihlautuivat vuonna 2018. Häitä oli tarkoitus viettää jo aiemmin, mutta koronan takia suunnitelmat muuttuivat. Ystävänpäivänä (14.2.) kaksikko kuitenkin virallisesti avioitui, mutta juhlat ovat vasta edessä.
Häät käynnissä - jääkiekkotaituri Eetu Pöysti nai mallirakkaansa Clarissan
Polttariporukka päivitti sosiaaliseen mediaan viikonlopun aikana kosolti villiä materiaalia, jossa Clarissa innostui myös laulamaan yksityisjuhlissa esiintyneen Elias Gouldin kanssa. Clarissa teki myös Instagram-päivityksen, jossa hän on tiivistänyt tunnelmiaan kuuden kuvan kanssa. Kuvista käy ilmi, että porukka on nauttinut auto- ja laivabileiden lisäksi myös luonnosta.
Clarissa Hedman kuvaa Diili-tehtäviä mahdottomiksi: "Tuli paskaakin niskaan"
Kuvasarjan toisessa otoksessa juhlakalu poseeraa vaaleassa alusasussaan sensuellisti luontomaisemaa ihastellen Barösundin alueella Inkoossa. Kuvasarjan viimeisessä otoksessa Clarissaa laitetaan juhlakuntoon ystäviensä ympäröimänä.
- Ystäväni ovat kultaa, Clarissa kiitteleekin julkaisussaan.
Yllätyskihlat! Clarissa Hedman sanoi "kyllä" jääkiekkoilija Eetu Pöystille - katso kuva!
Katso kaikki kuvat klikkaamalla oletuskuvan oikealla puolella olevaa nuolta.