BFF-podcastin juontajakaunotar kihlasi naisystävänsä – romanttiset kuvat
Juontaja on pitänyt yhtä rakkaansa kanssa noin puolentoista vuoden ajan.
Suositun BFF-podcastin toinen juontaja Selen Ahishali, 30, on mennyt kultansa kanssa kihloihin.
Selen paljasti iloisen rakkausuutisen podcastissaan, jota hän juontaa yhdessä ystävänsä Emilia "Emjeni" Aaltosen kanssa.
Nyt Selen on julkaissut kihlauksesta valokuvia myös omalle sometililleen.
Kuvissa Selen nojautuu rakastuneena kultansa kainaloon. Hän esittelee kuvissa myös kauniisti kimaltelevaa sormustaan. Valokuvat on napattu rakkauden kaupungissa, Pariisissa.
– Lupauksia tehtiin, kihlapari kirjoittaa englanniksi yhteisessä päivityksessään.
Kihlapari on saanut paljon onnitteluja rakkauspaljastukseensa liittyen. Onnittelijoiden joukossa on muun muassa ex-missi Sabina Särkkä ja Salkkarit-tähti Vivi Wahlström.
Rakkaus roihahti deittisovelluksessa
He tapasivat toisensa deittisovellus Hingessä, vaikka Selenin mukaan kaksikon tiet olivat kohdanneet ensimmäisen kerran jo teini-iässä.
Pari juhli vuosipäiväänsä helmikuussa, joten kaksikko on pitänyt yhtä jo pitkälti yli puolentoista vuoden ajan.
He ovat jakaneet yhteisistä hetkistään runsaasti materiaalia juurikin sosiaalisessa mediassa ja yhteisen taipaleen aikana pariskunta on ehtinyt matkustelemaan useasti niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Erityisesti Pariisista on muodostunut yksi heidän suosikkikohteistaan, joten ei ihme, että myös kihlautuminen tapahtui tunnelmallisessa ranskalaiskaupungissa.