fbq
Annika Metsäketo avautuu isänsä syöpätaistelusta: Mitään ei ollut tehtävissä!
Annika Metsäketo avautuu isänsä syöpätaistelusta: Mitään ei ollut tehtävissä!

Annika Metsäketo avautuu isänsä syöpätaistelusta: Mitään ei ollut tehtävissä!

Radiojuontajanakin tunnettu Annika Metsäketo avautuu isänsä, muusikko Martti Metsäkedon sairastumisesta syöpään blogissaan.
Martti menehtyi syyskuun lopulla sairauteen 74-vuotiaana.
Viimeisin blogi kirjoitukseni on 28.7 jonka jälkeen perheemme sai yllättäen kovin ikäviä uutisia ja aika meni sairaalan ja vanhempien kodin väliä. Ajatukset eivät olleet tippaakaan kasassa, olisi ollut turha kirjoittaa kun ei päässä ollut kuin epätoivo ja suru sekä halu käyttää kaikki mahdollinen aika ollen läsnä, lähellä. Onneksi olin. Niin rankkaa ja surullista aikaa kun se olikin, uskon että se on vaikuttanut paljon siihen miten jaksan nyt. Suru tulee puuskissa, mutta silti jostain tulee voimaa ja uskon että juuri tästä on kyse. 100 % läsnäolo reilut 2 kk työsti minua tulevaan ja valmisti minua luopumaan rakkaasta isästä, Annika kirjoittaa blogiinsa
Annikan mukaan viime talvi ja kevät menivät jännittäessä syöpähoitojen tuloksia. Kesäkuun alussa diagnoosi näytti siltä, että pahin oli ohi. 
Kuvat ja testit olivat puhtaita, taistelu oli toistaiseksi ohi. Vaan eipä sitä iloa kestänyt kuin reilu kuukausi, jonka jälkeen alettiin tutkia mystisiä särkyjä, jotka osoittautuivat haamusolujen tekemiksi pesäkkeiksi pitkin poikin kroppaa ja elokuun alussa saimme ikävimmän diagnoosin mitä voi saada, mitään ei ole tehtävissä.
Annika kirjoittaa miettineensä, miten viimeiset hetket isän kanssa vietetään ja kuinka paljon yhteistä aikaa on jäljellä.
Tauti oli uskomattoman nopea, joka päivä se muistutti olemassa olostaan jollain uudella tavalla, jolla koeteltiin potilaan ja meidän voimavaroja. Ja vaikka kuinka taisteltiin, se otti lopulta vallan ja jouduimme katsomaan vierestä kuinka rakas ihminen kuihtuu ja lopulta liian vahva sydän lyö sen viimeisen lyönnin. Liian vahva sydän piti isän täällä kauemmin, mitä olisi ollut suotavaa.