fbq
yokylassa_mariaveitola_mtv_1b150cb1ec.jpg

Yökylässä Maria Veitola: Pekka Haavisto joutui lapsena vakavaan kolariin: "Kukaan ei tullut katsomaan kolariautoon"

Parivaljakko suuntaa veneretkensä aluksi Helsingin edustalla sijaitsevaan saareen paistamaan lettuja sekä keskustelemaan muun muassa Pekan vaikuttavasta työurasta ja siitä, miten hänen puolisonsa Antonio Flores otettiin aikoinaan vastaan presidentinvaalikiertueella.

Veneessä nukutun yön jälkeen Maria ja Pekka istuvat aamupalapöydän ääreen jutustelemaan. Keskustelua käydään ihmisten erilaisista toimintatavoista esimerkiksi kriisitilanteissa. Pekka jakaakin aiheeseen liittyen tarinan lapsuudestaan.

- Olen ollut pienenä vakavassa kolarissa isäni kanssa. Se oli risteyskolari, ja meidän automme pyöri pellolle niin, että minä jäin autoon ja isäni putosi maantielle, Pekka kertaa.

- Ryömin sieltä ovesta ulos ja näin, että joku ruskea mytty makaa tiellä ja siinä oli ihmisiä ympärillä. Tajusin, että se oli isän takki.

Pekka muistelee ajatelleensa tilanteessa, pää verta valuen, että hänen täytyisi päästä kertomaan onnettomuudesta pikaisesti äidilleen.

- Lähdin juoksemaan sieltä kolariautosta parin kilometrin matkan meidän mökillemme. Olen myöhemmin ajatellut ihmisten reaktioita, että siellä oli paljon ihmisiä paikalla ja lapsi autossa, joka on loukkaantunut, mutta kukaan ei tullut katsomaan kolariautoon, Pekka ihmettelee.

Yökylässä Maria Veitola: Pekka Haavisto ei päästä kotiinsa – Antoniota ei näy ollenkaan

Pekan mukaan hänen isänsä oli onnettomuuden jälkeen pitkään tiedottomassa tilassa, mutta toipui lopulta kokonaan.

Maria heittää tarinan jälkeen Pekalle ajatuksen siitä, minkä takia lasten auttaminen on muodostunut poliitikolle niin tärkeäksi asiaksi aikuisiällä.

- Ehkä siksi sinulle lasten auttaminen on niin tärkeää, kun sinua ei autettu.

- Niin, voihan se olla näinkin, Pekka tuumaa.

Yökylässä Maria Veitola: Pekka Haaviston ja Teuvo Hakkaraisen ystävyys yllättää – Teuvon homoboikotti ei koske Pekkaa

Seuraa meitä somessa