fbq
jouni_hynynen_laulurakkaudelle_mtv_249fe97e9d.jpg

Vain elämää haukkunut Jouni Hynynen kelpuutti Laulu rakkaudelle -ohjelman – oma idoli saatiin paikalle

Jouni kirjoitti vuonna 2013 Suur-Tampere-lehden kolumnissa tulenkatkuista tekstiä Vain elämää -ohjelmasta.

"Vain elämää -ohjelman tuotantoyhtiö väittää tekevänsä ”iloista laatuviihdettä”. Tuossa väitteessä ei mene kuin kolme asiaa pieleen. Iloinen, laatu ja viihde. Meillä Karjalassa tajutaan, että kyllä paska on paskaa, vaikka sitä kutsutaankin iloiseksi laatuviihteeksi. Aikuiset ihmiset, nämä niin sanotut tähdet, istuvat pöydän ääressä kitaten punaviiniä ja syöden sisäfilepihviä, välillä avaudutaan ja kerrotaan lapsuuden ja aikuisuuden traumoista, käydään laulamassa kolmen euron taustojen päälle joku kusinen kappale ja sitten halaillaan ja tirautellaan porukalla pienet itkut."

Jouni myönsi vuonna 2020 Ylen haastattelussa, että häntä on pyydetty mukaan Vain elämää -ohjelmaan. Muusikko mietti päätöstään kuukauden ajan ja katsoi ohjelman uusintoja.

– Minulle tuli ällö olo siitä. Ajattelin, että en pysty menemään tuonne. Myöskään se mukana ollut porukka ei tuntunut oikealta, Jouni totesi tuolloin.

Jouni on kuitenkin nyt kelpuuttanut MTV3:n Laulu rakkaudelle: Secter Song Suomi -ohjelman, jossa myös nähdään artisteja ja julkisuudesta tuttuja henkilöitä vetistelemässä. Ohjelmassa julkkiksia yllätetään lauluesityksin, ja moni yllättetävä ei selviä tunnekuohusta kyynelittä.

Jouni yllättää jaksossa suuren esikuvansa, Eppu Normaali -yhtyeen Martti Syrjän. Jouni löysi Eppujen musiikin 13-vuotiaana ja hoksasi, että hyvää rokkia voi tehdä myös suomeksi.

Myös Martti Syrjä on vältellyt musiikkiohjelmiin osallistumista. Tähän ohjelmaan hänet saatiin ylipuhuttua.

- En yleensä lähde. On tapana kieltäytyä. Haluni pyrkiä julkisuuteen on nolla, Martti toteaa ohjelmassa.

Hän kuitenkin kuuntelee yllätettävän tuolilla Jounin tulkintaa Eppujen hitistä hymyssä suin. Hän kiittää Jounia lämpimästi esityksestä.

- Aikamoinen yllätys. Miten te tuon saitte tänne? Martti kommentoi Jouniin viitaten.

- Hän on sun biggest fan boy, juontaja Marja Hintikka luonnehtii.

- Olen surukseni huomannut sen. Se on hienoa, Martti naurahtaa.

Jouni taustoittaa lavalla, että häntä pyydettiin ohjelmaan. Hän lupautui tulemaan, mikäli Martti Syrjä saataisiin paikalle. Jouni saa lopulta Martilta mieluisan vinyylilevylahjan nimikirjoituksella.

Laulu rakkaudelle: Secret Song Suomi sunnuntaisin MTV3:lla klo 19.30. Neljäs jakso katsottavissa etukäteen mtv.fi.palvelussa 27.2.

[jwplayer]Z8PivWeM[/jwplayer]

Seuraa meitä somessa