
Uusi deittailureality tarjoaa kihelmöivää myötähäpeää: – Tuohan on minun äitini!
Uudessa tosi-tv-sarjassa Milf Manor verevät sinkkurouvat treffailevat toistensa jälkikasvun kanssa.
Milf Manorin alkutilanteessa kahdeksan 44–60-vuotiasta naista saapuu huvilalle Meksikoon. Jokaisella heistä on jälkikasvua, mutta tätä nykyä he ovat syystä tai toisesta sinkkuja.
Naisjoukko tietää ennakkoon osallistuvansa tosi-tv-sarjaan, jossa etsivät uutta kumppania huomattavasti nuoremmista miehistä. Aluksi naiset kertovat, mikä merkittävässä ikäerossa parisuhdemielessä kiehtoo.
Kellellä, 51, on kuusi lasta eri miesten kanssa. Himo nuoriin miehiin syttyi alun perin avioliiton ulkopuolisesta suhteesta.

– En ajatellut aiemmin, että ikä voisi olla merkittävä tekijä, mutta tuosta suhteesta alkoi eräänlainen teema-juttu. Ryhdyin tapailemaan vain nuorempia kundeja, Kelle kertoo.
– Olen huomannut, että voin opettaa heille paljon asioita. En taida uskaltaa kertoa televisiossa heille opetta-mistani jutuista, Kelle nauraa.
Meksikolaisen Polan, 48, mies kuoli auto-onnettomuudessa, kun lapset olivat pieniä. Atlantasta kotoisin oleva Shanna, 51, oli 18 vuotta naimisissa ennen eroaan. Etelä-Koreasta 17-vuotiaana USA:han muuttanut So-Young, 51, puolestaan kertoo suoraan syyn mieltymyksilleen.
– Olen aina ollut nuorempien miesten kanssa. Tarvitsen sitä tulisuutta, että voin harrastaa seksiä.
Alkuesittelyiden jälkeen seuraa viimein vaihe, jolloin naiset ja miehet esitellään toisilleen. Seuraa suuri yllätys – jokainen sinkkumiehen äiti on joku ohjelman sinkkunaisista.
– Tuollahan on minun äitini! Charlenen, 46, poika Harrison, 23, huudahtaa hämmentyneenä.
Shokin jälkeen alkaa tavanomaisempi deittiohjelmien formaatin mukainen toiminta. Naiset ja miehet alkavat tutustua toisiinsa, ja välissä suoritetaan erilaisia tehtäviä.
Milf Manor TLC:llä sunnuntaisin kello 19.15.