fbq
tvSami Kuroselta uusi ruokaohjelma
Sami Kuroselta uusi ruokaohjelma

Juontaja Sami Kuronen kiertää kuusiosaisessa, keskiviikkona 7.7. Livillä alkavassa ruokaohjelmassaan Sami Kurosen makumatka Saimaalla Suomen suurimman järven ympäristössä perehtymässä alueen ruokatarjontaan, ruokatuottajiin ja paikallisiin raaka-aineisiin. Jokaisessa jaksossa hän saa kyseisen paikkakunnan yrittäjältä haasteen.  

– Esimerkiksi ensimmäisessä jaksossa anttolalaisen Ollinmäen viinitilan emäntä kutsuu minut tutustumaan kotimaiseen viinintuotantoon, ja haasteena on yhdistää marjaviini kalaruuan kanssa. Jokaisessa jaksossa on myös vieraileva kokki, jonka avustuksella loihditaan jakson teemaan liittyvistä raaka-ainesta haasteeseen liittyen kolmen ruokalajin illalliset. Ohjelma yhdistää siis matkailua, ruuanlaittoa ja kotimaista ruokatuotantoa, Kuronen tiivistää.

Saimi vei sienimetsään

Ohjelmassa vieraillaan Mikkelin seudun lisäksi muun muassa Puumalassa, Punkaharjulla, Rantasalmella ja Savonlinnassa. Lautaselle saadaan esimerkiksi haukea, muikkua, lammasta ja hanhea. 

– Punkaharjulla kävimme Saimi Hoyerin hotellilla. Saimi vei minut sienimetsälle. Hänen ravintolassaan on keittiömestarina kansainvälisestikin arvostettu yrttiguru Sami Tallberg, jonka kanssa lähdimme tutustumaan metsään ja tutkimaan, mitä kaikkea sieltä voi lautaselle nostaa. Oli äärimmäisen mielenkiintoista nähdä, miten paljon meillä jokaisella on ihan silmiemme edessä syötävää, Kuronen hämmästelee.

Alue ei ollut tuttu

Niin lähiruoka kuin kotimaanmatkailukin ovat nyt kovassa suosiossa, ja aihe on sikälikin Kurosen sydäntä lähellä, että ruuanlaitto on hänelle rakas harrastus. Mies on julkaissut kaksi reseptikirjaakin.

– Ohjelma lähti Visit Saimaan aloitteesta, ja mielestäni tämä oli loistava idea. Kotimaisen ruokatuotannon esiin nostaminen ja eteenpäin vieminen on ilman muuta sellainen juttu, jossa haluan olla mukana.

Juontaja on itse kotoisin Länsi-Suomesta, eikä Saimaan alue ole hänelle muutenkaan tullut tutuksi tätä ennen. 

– Siellä oli paljon minulle uusia kohteita. Oli tosi hienoa nähdä, miten upea suomalainen järvimaisema kauneimmillaan on.

Lue Samin laajempi haastattelu Katso-lehdestä 28/21.

Sami Kurosen makumatka Saimaalla Livillä klo 21.00 keskiviikkona 7.7 alkaen. Jaksoja esitetään kaksi kerrallaan.

01.07.2021 16:35 | Teksti: Anuliina Liukkonen I Kuva: Vilma Norokorpi/Nelonen Media

Seuraa meitä somessa