fbq
tvMasterChef-tuomari Helena Puolakka palasi maailman huippuravintoloista Suomeen: "Helsingin pienuus on iskenyt päin kasvoja"
MasterChef-tuomari Helena Puolakka palasi maailman huippuravintoloista Suomeen: "Helsingin pienuus on iskenyt päin kasvoja"

 Keittiömestari johtaa nykyään Savoy-ravintolan salia ja keittiötä Helsingissä. Hän on asunut Suomessa nyt puolitoista vuotta.

Huippuravintolassa työskentely on Puolakasta samankaltaista Suomessa kuin muuallakin maailmassa.

– En ole kaivannut takaisin töihin ulkomaille, sillä koen olevani niin hyvässä paikassa juuri nyt. Olen ylpeä siitä, että olen saanut lähteä johtamaan Savoyta ja toteuttamaan isoja asioita siellä, hän kiittää.

Suomalaisten työmoraali erottuu Puolakan mielestä kuitenkin edukseen kansainvälisestikin vertailtuna. 

– Suomalaiset ovat lojaaleja, ja nuoretkin tekijät ovat todella ammattitaitoisia. Lontoossa työskennellessäni minun tiimissäni oli monia suomalaisia töissä, jotkut jopa useita vuosia. Huomasin, että suomalaisten osaaminen on erinomaista. On hienoa nähdä myös Savoyssa, kuinka tiimi voi olla niinkin hyvä.

Lue myös: MasterChef-tuomari Helena Puolakka työskentelystään Gordon Ramsayn kanssa: "Hän oli tosi rankka"

Helena tuomaroi MasterChefissä yhdessä Kape Aihisen ja Henri Alénin kanssa.

Puolakka sanookin, ettei kadu Suomeen muuttamista. Hän kertoo kotiutuneensa tänne erittäin hyvin miehensä ja lastensa kanssa.

– Ehkä sellainen yleismaailmallinen Helsingin pienuus on välillä iskenyt päin kasvoja. Täällä on niin hiljaista. Eikä asiaa auta se, että yli puolet täällä asutusta ajasta olemme olleet pandemian keskellä, hän muistuttaa.

Kotikokkina Helena kertoo olevansa nopea ja liukasliikkeinen. 

– Teen tietysti hyviä huippuruokia aina tällöin. Koronasulun aikaan vanhempi tyttäreni kysyi minulta, että pitääkö ruuan olla aina niin hyvää, hän nauraa.

– Tyttö on tottunut syömään isänsä kanssa paljon yksinkertaisempaa ruokaa ja opetellut hänen kanssaan ruuanlaittoa. Olin silloin niin paljon töissä.

Lue myös: Helena Puolakka tunnustaa olleensa MasterChef-tuomarina tiukkis: "Välillä unohdin, että kyseessä ovat amatöörikokit"

MasterChef Suomi tiistaisin mtv-palvelussa ja klo 20.00 MTV3-kanavalla.

Teksti: Henryk Björkström I Kuvat: Timo Korhonen, MTV