fbq
tvKatso UMK22-finaalin esiintymisjärjestys – JVG nousee lavalle kruunaamaan show’n
Katso UMK22-finaalin esiintymisjärjestys – JVG nousee lavalle kruunaamaan show’n

UMK22:n toisen väliaikaesiintyjän paikan täyttää tänä vuonna Jaren ja VilleGallen vuonna 2009 perustama JVG, joka on myynyt uransa aikana yli 300 000 albumia, voittanut 13 Emma-palkintoa, esiintynyt useamman kerran omalla loppuunmyydyllä Hartwall Arena -keikallaan sekä rikkonut lukuisia Spotify-ennätyksiä. Helmikuussa 2019 julkaistu single Ikuinen vappu on kaikkien aikojen kuunnelluin suomenkielinen kappale.

- On hienoa olla mukana UMK:ssa, jossa on tänä vuonna todella monipuolinen kattaus artisteja. Vaikea sanoa, mikä biisi on paras, mutta varmasti löydetään loistava ehdokas Suomen euroviisuedustajaksi, yhtye kommentoi. 

Lue myös: Jättiyllätys! Vesala ja Mmiisas ovat UMK-juontajat

Esityksensä sisältöä yhtye ei vielä avaa kovinkaan tarkkaan.

- Haluamme viedä katsojat esityksemme kautta lentoon ja matkalle uusiin maisemiin.

JVG:n alkuvuosi on ollut kiireinen. Yhtyeen 10-vuotisesta urasta kertova dokumenttielokuva JVG: Vuodet ollu tuulisii saa ensi-iltansa 25.3. Elokuvan lisäksi JVG on aktiivinen myös julkaisupuolella. Yhtyeen viimeisin single, tammikuussa julkaistu Vamos lähentelee tällä hetkellä kultarajaa.

Lue myös: Tässä ovat UMK-finalistit 2022

Esiintymisjärjestys

1. The Rasmus - Jezebel
 

2. Isaac Sene - Kuuma jäbä 

3. Olivera - Thank God I'm an Atheist

4. BESS - Ram pam pam

5. Younghearted - Sun Numero

6. Cyan Kicks - Hurricane

7. Tommi Läntinen - Elämä kantaa mua

Yleisö valitsee voittajan, näin äänestät

UMK22-voittajan valitsevat katsojat ja kansainvälinen raati yhdessä. Finaalissa annettujen yleisöäänten painoarvo on 75 % ja kansainvälisen raadin antamien pisteiden 25 %.

Finaalilähetyksen lopussa, kun kaikki biisit on nähty, voi suosikkibiisiään äänestää ilmaiseksi Yle-sovelluksella, jonka saa ladattua Android- sekä iOS-älypuhelimiin ja -tabletteihin. 

Lue myös: The Rasmuksen Lauri Ylönen teki päätöksen Havaijille muutosta intuitionsa pohjalta: ”Ratkaisut vaativat vähän hulluutta”

Äänestää voi myös lähettämällä tekstiviestin tai soittamalla äänestysnumeroon. Ohjeet äänestämiseen annetaan lähetyksen aikana.

Äänet rekisteröidään ainoastaan UMK22-lähetyksen äänestysaikana, eli muina aikoina annetut eivät vaikuta lopputulokseen. 

Suomen Euroviisu-edustaja valitaan lauantaina 26. helmikuuta suorassa UMK-lähetyksessä klo 21.

23.02.2022 13:52 | Teksti: Sonja Helander I Kuvat: Yle ja Allerin arkisto

Seuraa meitä somessa