
Tässä on Suomen kaunein koti -voittaja – tuomari hämmentyi: ”Tuli yllätyksenä”
Tiistaina 15.11. selvisi vuoden 2022 Suomen kaunein koti. Toimittaja Hanna Sumari, arkkitehti Sini Rainio ja sisustusarkkitehti Tero Pennanen kiersivät kauden aikana katsomassa 30 erilaista kotia ympäri Suomen.
Finaalijaksoon valikoitui 10 tuomariston valitsemaa erilaista, omaan makuun sisustettua kotia. Voittaja sai Suomen kaunein koti -tittelin lisäksi 10 000 euroa omien asumis- ja sisustushaaveiden toteuttamiseen.
Katsojat saivat äänestää suosikkiaan Suomen kauneimmasta kodista. Ääniä tuli noin 15 000.
Kolmanneksi äänestettiin Nurmeksessa sijaitseva koti 16,2 prosentilla ja toiseksi lohjalaiskoti 20,1 prosentilla. Voiton vei Kajaanissa sijaitseva koti 26,8 prosentilla.
Voittajakoti sijaitsee Kajaanin keskustassa. Vuonna 1830 rakennettu talo on kaupungin toiseksi vanhin rakennus. Talon asukkailla Lilli Noriolla ja Olli Saastamoisella on perheineen käytettävissä ullakkokodissa 180 neliötä. Kodissa on tupakeittiön lisäksi kaksi makuuhuonetta.




Tuomaristoon kuuluvalle sisustusarkkitehti Tero Pennaselle voitto tuli yllätyksenä.
– Tuli omalla tavalla yllätyksenä, että tämä voitti. Ei niinkään huonolla tavalla, Tero summaa finaalijaksossa.
Toiseksi valikoitui Jukka Turusen ja Timo Rannan uniikki, pyöreä atrium-koti Lohjalla. 227-neliöinen asuntomessualueella sijaitseva pytinki on rakennettu omenapuun ympärille.


Kolmannen sijan nappasi Laanisen perheen omistama, hehtaarin kokoisen puutarhan keskellä sijaitseva hirsitalo Nurmeksessa. Vuonna 1927 rakennettu talo on remontoitu kauttaaltaan asukkaiden toimesta perinnerakentamisen menetelmiä hyödyntäen. Talossa on 280 neliötä asuinpinta-alaa.


Suomen kaunein koti katsottavissa MTV Katsomossa ja C Morella.