
Tänään tv:ssä: Rantabaarissa vietetään villiä sinkkukesää
Kesä sisältää lukuisia bileitä yöttömässä yössä, juhlien jälkeisiä morkkiksia, draamaa ja rakastumista.
RANTABAARI
Sub 15.00
Draamasarja Rantabaari palaa ruutuihin uusilla jaksoilla. Kaikki on kuitenkin muuttunut, mutta kimppakämpällä tehdään tuttuun tapaan päätös villistä sinkkukesästä. Kesä sisältää lukuisia bileitä yöttömässä yössä, juhlien jälkeisiä morkkiksia, draamaa ja rakastumista. Kausi tuo tuttujen hahmojen lisäksi liudan uusia. Ensimmäisessä jaksossa Kristalla on tiedossa lapsivapaa kesä. Anssi järkyttyy ja Janne yllättyy positiivisesti. EKA
Uusi kausi rakkauden saarella uudessa rantavillassa
LOVE ISLAND SUOMI
MTV3 22.35
Joukko sinkkuja matkaa merenrantavillalle ja heillä on luvassa elämänsä kesä. Rakkauden nälkäiset saarelaiset pääsevät tutustumaan toisiinsa treffien merkeissä, pelaamalla erilaisia pelejä ja tietenkin illanvietoissa sekä villan arjen merkeissä. Kauden mittaan saarelle saapuu uusia sinkkuja, joten mitä vain voi tapahtua. Katsojat pääsevät vaikuttamaan rakkauden saaren tapahtumien kulkuun äänestämällä muun muassa suosikkisaarelaisiaan ja -parejaan, pareja treffeille sekä ketkä joutuvat pudotusuhan alle. Finaalipareista katsojat äänestävät voittajaparin ja tämän jälkeen heitä odottaa valinta: rakkaus vai rahat. Voittajilla on mahdollisuus joko jakaa, menettää tai saada itselleen 25 000 euron voittopotti.
Sarjan juontajana nähdään tuttuun tapaan Veronica Verho, mutta kertojaääni vaihtuu ja tällä kertaa äänenä kuullaan Toni Haustola. Uusia jaksoja pääsee seuraamaan kuutena päivänä viikossa. MTV3:lla päivän jakso esitetään klo 22.35 maanantaista lauantaihin ja MTV katsomossa jaksot julkaistaan jo klo 20. EKA
Saksalainen sukutarina sodan jälkeisistä vuosista
UNELMIEN VUODET
TV1 19.00
Saksalainen uutuussarja perustuu menestyskirjailija Peter Prangen luomaan sukutarinaan. Eletään jälleenrakennusaikaa vuonna 1948, mutta historian hirmutekojen jättämät haavat eivät hetkessä parane. Metallitehtailija Wolfin perheyritys pyristelee päästäkseen jaloilleen ja samaan aikaan perheen tyttäret haluaisivat itse rakentaa elämänsä uhmaten isäänsä. Uuden rahayksikön nähdessä päivänvalon, kansantalous nytkähtää eteenpäin ja samalla jokainen kansalainen saa kertakorvauksen, jonka kukin voi käyttää haluamallaan tavalla. Loppu onkin itsestä kiinni. EKA
Brittiläisen yläluokan olemassaolon tuskaa
PERIBRITTILÄINEN SKANDAALI
TV1 22.00
Brittiläinen tositapahtumiin perustuva draamasarja sijoittuu 60-luvulle. Sarjassa seurataan Argyllin herttuaparin skandaalin täytteistä matkaa kohti avioeroa. Minisarjan uusintana näytettävässä ensimmäisessä jaksossa Kaunis ja seikkailunhaluinen brittiperijätär Claire Foyen näyttelemä Margaret Sweeny on keskellä avioeroa, kun hän tapaa naimisissa olevan Argyllin herttuan, Ian Campbellin, jota näyttelee Paul Bettany. EKA
Näyttäviä ja kekseliäitä muutoksia luvassa
KOTOISA
MTV3 20.00
Uusintana nähtävässä realitysarjan viidennen tuotantokauden ensimmäisessä jaksossa remontoidaan Sari Havaksen ja Risto Saikon talon yläkerta läpikotaisin. Luvassa on ranskalaista tunnelmaa yllättävin elementein. Kotoisan viides tuotantokausi laajeni Cmoren puolelle Kotoisa 48h-erikoisjaksojen voimin. Erikoisjaksoissa huomioidaan erityisesti vanhan säilyttäminen, huonekalujen kunnostamien, kierrätys ja kestävät ratkaisut. EKA
Seitsemän ventovierasta Alaskan erämaassa
100 DAYS WILD
TV5 17.05
Uudessa yhdysvaltalaisessa realitysarjassa seitsemän toisilleen vierasta ihmistä jättää modernin yhteiskunnan mukavuudet taakseen ja rakentaa yhdessä omavaraisen yhteisön Alaskan Tananan laaksoon sadan päivän aikana. Jennifer ja Andrew toivottavat tervetulleiksi uusia jäseniä nomadiyhteisöönsä. Miten he sopeutuvat metsästäjäkeräilijöiden elämään? EKA
27 päivää aikaa pelastaa yritys
UNDERCOVER BILLIONAIRE: COMEBACK CITY
TV5 19.00
Glenn Stearns on itse uransa ja rahansa luonut miljardööri. Yhdysvaltalaisessa realitysarjassa seurataan, kun hän kohtaa uransa suurimman haasteen: hänen on pelastettava Underdog BBQ -yrityksensä. Nyt hän tapaa tiimin vuoden tauon jälkeen jakaen oppinsa ja muutamat valttikortit hihastaan yrityksen tulevaisuuden takaamiseksi. Sarja alkaa erikoisjaksolla. EKA
Suositut viihdekisat palaavat uusintoina ruutuun
MELKEIN MENSA
Star Channel 20.00
Star Channel esittää kesän aikana uusintoina Melkein Mensa-tietovisan ja Silent Library Suomi-viihdekisan. Melkein Mensa on erilainen viihdeohjelma, jossa tietämättömyys lisää tuskaa. Ensimmäisessä jaksossa koomikot Joonas Nordman ja Fathi Ahmed sekä näyttelijä Kari ”Hissu” Hietala kisaavat voitosta. Klo 23.00 esitettävän Silent libraryn kuumottavan kisakauden avaavat Ylex-kanavalta tutut Ville ”Viki” Erkkilä, Jenni Poikelus, Jere Pehkonen, Anne Lainto ja Tommi Manninen. EKA
Nykypäivän Nooan arkki
MINÄ JA ELÄINLAUMANI
Frii 19.55
Realitysarja seuraa eläinten turvapaikan, Asher Housen elämää. Lee Asher hylkäsi arkityönsä suunnaten Oregoniin rakentaakseen eläinten suojapaikan kaikille sitä tarvitseville. Lee yhdistää alpakkaperheen ja pelastaa yksisarvisen hylätyn pässin ensimmäisten jaksojen aikana. Yhdysvaltalaista sarjaa pääsee seuraamaan maanantaisin kahden jakson verran ja uusinnat näytetään lauantaisin. EKA