
Tänään tv:ssä: Nylon Beatin Erin suunnittelee koiralelun
SUURMESTARI
MTV3 20.00
Tänään yritetään loihtia söpölle koiralle lelua. Kilpailijoiden luovuus saadaan kukkimaan, mutta mikä on lopulta karvaisen pikkutuomarin suosikki? Tehtävää yrittävät ratkoa vakiokilpailijat Fathi Ahmed, Pirjo Heikkilä, Kalle Lamberg ja Eija Vilpas Vierailevana kilpailijana nähdään Erin, joka tuli kuuluisaksi Nylon Beat -yhtyeen toisena jäsenenä 1990-luvulla. Nylon Beat -uransa jälkeen Erin on tehnyt kaksi lasta ja julkaissut neljä sooloalbumia. TR
Tunteista lauletaan
KARAOKEPARATIISI
Teema & Fem 21.00
Karaoken laulaminen on Suomessa terapiaa ja sielunhoitoa, itsetutkiskelua ja tukahdutettuja tunteita. Einari Paakkasen dokumentti avaa oven maailmaan, joka on yhtä suomalainen kuin Esson baarissa soiva Leevi and the Leavingsien kappale. Dokumentissa seurataan puolta tusinaa suomalaista, joille karaoken laulaminen tarjoaa hetkellisen väylän ulos surusta, yksinäisyydestä ja sairauden tuomasta ahdistuksesta. Etualalle nousee Suomen kokeneimmaksi karaoke-emännäksi mainittu Evi. Jo vuosikymmeniä hän matkannut läpi pohjoisten maisemien viedäkseen lauluterapiaa sinne, missä sitä tarvitaan, ja halatakseen asiakkaitaan. Laura käsittelee lapsensa kuolemaa laulamalla, ja Parkinsonia sairastava Elina liitää punkkappaleiden avulla. Toni on ujo kaveri, josta kuoriutuu lavalla mahtava esiintyjä. Ja sitten on Kari, joka laulaa öisin autokorjaamossaan ja odottaa mätsiä Tinderistä. Dokkari ei korosta hahmojen kovia kokemuksia, vaan antaa heidän itse avautua kameralle ja ääniraidalle. Kokonaisuus on rytmitetty otoksilla suomalaisista laulamassa pikkubussista leirintäalueen kautta saunan terassille. TR
Emil haluaa pelastaa perhehotellin
HOTELLI REININ VARRELLA
TV1 21.00
Tosipohjainen minisarja sijoittuu 1920- ja 1930-lukujen Saksaan, jossa yksi hotelli joutui tahtomattaan kiristyvän poliittisen ilmapiirin näyttämöksi. Perinteikäs Rheinhotel Dreesen on kärsinyt maailmansodan kuohuista. Perheen toivo Emil palaa sodasta ja haluaa nostaa paikan uuteen loistoon. Emil saa puolelleen vain osan perheestä, sillä kolmeen sukupolveen on jakautunut rohkeutta sekä maltillisuutta. Molemmat jaksot löytyvät jo Areenasta. TR
Kuka oksensi presidentin kanssa?
KUUTAMOLLA
MTV3 21.00
Kenelle rakkaus aiheutti mustan silmän? Oksensiko joku presidentin kanssa? Entä kuka löi puukolla ystäväänsä? Näiden kertomusten joukosta pitää jälleen osata poimia kaksi tositarinaa ja yksi emävale. Juontaja Janne Katajan vieraina totta puhuvat tai palturia laskettelevat tubettaja Jaakko Parkkali sekä näyttelijät Linda Wiklund ja Timo Lavikainen. TR
Kun oma paino uhkaa tappaa
HENGENVAARALLISESTI LIHAVA
TLC 21.00
Hengenvaarallisesti ylipainoiset ihmiset ovat elämänsä kovimman paikan edessä. Kunkin terveydentila on ajautunut pisteeseen, jossa painonpudotus on ainoa vaihtoehto jatkaa eteenpäin. TLC esittää sarjan uusinta kymppikautta lauantaisin samaan aikaan. Muina päivinä kanavalla pyörivät aiempien kausien uusinnat sikin sokin ilman mitään loogista järjestystä. TV