fbq

Tänään tv:ssä: Lauludokumentti on tumman huumorin sävyttämä teos vanhusten hoivan tilasta

Kriisiytynyttä vanhushoivan arkea kuvataan dokumentaaristen kohtauksien ja laulujen kautta.

ARMOTONTA MENOA – HOIVATYÖN LAULUJA

TV1 21.05

Susanna Helkeen ohjaama dokumentaarinen lauluelokuva on tumman huumorin sävyttämä teos vanhusten hoivan tilasta, hoivatyön tekijöistä ja kokijoista hoivan markkinoilla. Kriisiytynyttä vanhushoivan arkea kuvataan dokumentaaristen kohtauksien ja laulujen kautta. Hoivatyön eetos on rapautunut tehokkuuden, voitontavoittelun ja säästöjen alla. Ikäihmiset nähdään taloudellisen kasvun jarruna ja työtä tekevien ihmisten taakkana. Elokuva muistuttaa, siitä mistä ikäihmisten hoivassa on kyse: jakamattomasta ihmisarvosta. Elokuvan keskeinen tarinahahmo lähihoitaja Tiina oli ensimmäisiä hoitajia, joka toi esiin ongelmia ympärivuorokautisessa hoivassa, joutuen yksityisen hoivayrityksen ja kaupunkinsa mustalle listalle. Samaan aikaan Kaavin kunnan eläkeläiset joutuvat seuraamaan sivusta, kun heidän kuntansa hoivayksikkö ulkoistetaan. Demokraattinen päätöksenteko on kuntalaisten ulottumattomissa, riippumatta heidän aktiivisuudestaan ja asiantuntemuksestaan. Kestävyysvajetta ratkotaan myös digiloikalla: robotti kohtaa vanhuksia hoivakodissa, kun taas hoitajat työskentelevät etähoivakeskuksessa. Laulujen kautta elokuva ohjaa katseen hoivan kaupallistumiseen ja hoivan eetoksen väliseen yhteensopimattomuuteen. On laulettava siitä, mistä ei voi puhua. EKA

Musiikkimuisteloita takavuosilta

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

TOM WALKER

TV2 21.50

TV2:lla nähdään ensin skotlantilaisen laulajan Tom Walkerin esiintyminen, joka on kuvattu Baselissa syksyllä 2019. Keikalla hän esitti musiikkia muun muassa debyyttialbumiltaan What a Time To Be Alive. Keikan settilistalta löytyi maailmanlaajuinen hitti Leave a Light on ja Fade Away. Tomin keikan perään klo 23.10 esitetään Scandinavian Music Groupin aistikas keikka Ruisrockin Rantalavalla kesältä 2018. Keikan lisäksi mukana on kitaristi Joel Melasniemen ja rumpali Antti Lehtisen haastattelu. EKA

Unelmia ja pitkään kestävää rakkautta

SUOMI SOI

Nelonen 20.00

Kauden viimeisessä jaksossa Suomi soi unelmien maailmassa. Siihen liittyy Mira Luodin äidin valmistama, lapsitähti Jonnan mukaan nimetty ruoka nimeltä ”Jonna-laatikko”. Pate Mustajärvi kertoo, kenet nähdessään hänen päässään alkoi soida Joe Cockerin You Are So Beautiful-kappale. Samuli Putro on suomentanut Peter, Björn & Johnin biisin Young Folks, lisäksi toisin kuin Samuli aiemmin luuli, hän kertoo nykyään haaveilevansa pitkään kestävästä rakkaudesta. Laulaja-lauluntekijä Samuli Putroa voi vielä illan päätteeksi seurata TV1:llä klo 22.47 Minun musiikkini -ohjelmassa. EKA

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Uskomattomia tarinoita Muumipapan nuoruudesta

MUUMIPAPAN UROTYÖT – ERÄÄN NUOREN MUUMIN SEIKKAILUT

Teema & Fem 17.25

Muumipeikko on menettänyt häntätupsunsa, joten hän tarvitsee lepoa. Muumipappa alkaa kertoa hänelle seikkailuistaan, jottei tämä pitkästyisi. Huimissa tarinoissaan Muumipappa pakenee löytölasten kodista ja lopulta kohtaa ensimmäisen ystävänsä. Ystävykset suuntaavat seikkailuihin ja laskevat vesille uuden laivansa Merenhuiskeen drontti Edvardin avulla. Teema & Fem esittää elokuvan kolmessa osassa, uusi osa esitetään perjantaisin. EKA

Suomirapin juuret ja tulevaisuus

MIST SÄ TUUT?

Teema & Fem 22.35

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Juuso “Köpi” Kallio matkustaa uusintana Suomen eri kolkkiin selvittämään hiphop-kulttuuria. Legendaarisiin bilepaikkoihin ja räppäreihin tutustumisen lisäksi kuullaan nuoren polven näkemyksiä musiikin tekemisestä ja Suomi-rapin tulevaisuudesta. Lahtelaiset ovat täyttäneet isoja areenoita, erustana hyvä yhteishenki ja korkeat standardit. Mukana on muun muassa Cheek, Brädi ja Hussa. EKA

Myrskyisän avioliiton loppu

JOHNNY VS. AMBER

TLC 22.05

Kaksiosaisessa brittiläisessä minisarjassa seurataan näyttelijäpariskunnan Johnny Deppin ja Amber Heardin kunnianloukkausoikeudenkäyntiä. Oikeudenkäynnin yhteydessä levinneet yksityiset äänitteet, kuvat ja videot loivat koruttoman kuvan heidän avioliitostaan. Johnny ja Amber pääsivät otsikoihin sensaatiomaisen eronsa vuoksi. Dokumenttisarja esitetään uusintana. EKA

Seuraa meitä somessa