
Tänään tv:ssä: Christoffer Strandberg kohtaa Jaajo Linnonmaan ja Bessin
CHRISTOFFER STRANDBERG SHOW
Nelonen 21.00
Christoffer Strandbergin oma ohjelma alkaa. Avausjaksossa Strandberg jututtaa komedialegenda Miitta Sorvalia, liikemies Jaajo Linnonmaata ja laulaja Bessiä, joka voitti tämänvuotisessa Emma-gaalassa neljä palkintoa. Hän nousi koko kansan tietoisuuteen viime vuoden Uuden Musiikin Kilpailusta kappaleellaan Ram Pam Pam, joka sijoittui kisassa kolmanneksi.
Linnonmaan isännöimän Diilin uusin kausi puolestaan alkoi maaliskuun alussa. Miitta Sorvalia on viime kuukausina nähty muun muassa TV2:n draamakomediasarjassa Rakkaat lapset.
Strandbergin itsensä näyttelijän ura lähti ihan uuteen nousuun, kun oli mukana Putous-sarjan 10. kaudella syksyllä 2018. Seuraavana vuonna hän voitti Tanssii tähtien kanssa -kisan. Sittemmin hän on näytellyt muun muassa elokuvissa Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen (2020) ja Kulkuset, kulkuset (2022).
Kahdeksanosaisen Christoffer Strandberg Shown jaksot uusitaan Nelosella perjantaina ja sunnuntaina sekä Jimillä torstaina ja lauantaina. TK
Tanssinopettaja surmataan
ALEXA RATKAISEE
TV1 17.10
Yksityiseen illanviettoon mennyt tanssikoulun argentiinalaisopettaja surmataan. Poliisilla on epäilty, mutta Harry ei ole asiasta vakuuttunut. Niinpä Alexa saa taas keikan. Australialais-uusiseelantilaisesta komediallisesta rikossarjasta alkaa nyt uusi, kolmas tuotantokausi. Kymmenosaisen kauden jaksot tulevat arkipäivisin tähän samaan aikaan, ja ne uusitaan seuraavana arkipäivänä puolenpäivän jälkeen. T
Pienten puolueiden vuoro
EDUSKUNTAVAALIT: PUHEENJOHTAJATENTTI
TV1 21.00
Eilen toimittajat Jyrki Hara ja Sanna Savikko tenttasivat TV1:ssä suurten puolueiden puheenjohtajia, ja tänään ovat vuorossa pienten puolueiden johtajat. Studiossa ovat kristillisdemokraattien Sari Essayah, ruotsalaisen kansanpuolueen Anna-Maja Henriksson ja Liike Nyt -puolueen Harry Harkimo. Eiliseen tapaan puoluejohtajat pitävät puheet, ovat tentattavina ja väittelevät. MTV3:n puolella Vaaleihin Tommolan kanssa -ohjelmassa on haastatteluvuorossa perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra. TK
Kisat Japanissa alkavat
TAITOLUISTELUN MM: PARIEN LYHYTOHJELMAT
TV2 8.50
Taitoluistelun maailmanmestaruuskisat Saitamassa, Japanissa alkavat tänään. Ensimmäinen lähetys nähdään TV2:lla kello 8.50 alkaen, kun ohjelmassa on parien lyhytohjelmat. Naisten lyhytohjelmat ovat vuorossa kello 12.30 alkaen, ja avauspäivän lähetykset päättyvät kello 18.00 alkavaan koosteeseen. Selostajina toimivat Sara Honkavaara ja Mika Saarelainen. Huomisen lähetykset alkavat kello 8.50 parien vapaaohjelmilla. TK
Alus on 120 päivää veden alla
SUKELLUSVENE: ELÄMÄÄ SYVYYKSISSÄ
TV2 16.10
Loppuvuonna 2021 esitetty kaksiosainen dokumenttisarja uusitaan. Avausosassa nähdään, kuinka Ison-Britannian Kuninkaallisen laivaston Trafalgar-luokan sukellusvene, HMS Trenchant, valmistautuu miehistöineen irrottautumaan satamasta. Seuraavat 120 päivää vietetään veden alla. Kapteeni Dave Burrell aloittaa lähtötarkastuksen kontrollihuoneesta. Toinen osa tulee huomenna. TK
Willy huomaa erheensä
AIVAN YKSIN
Teema & Fem 16.40
Muusikko Willy haluaa kokeilla rajojaan luonnon helmassa. Black metal on Willyn intohimo, mutta nyt hän vaihtaa kitaran kelomökkiin ja viettää kuukauden Ylä-Paatsjoen kansallispuistossa. Hänelle silti selviää, että asia olisi pitänyt valmistella paremmin. Aivan yksin on norjalainen sarja ihmisistä, jotka haastavat itsensä lähtemään luontoon yksin. Neliosaisen sarjan seuraavat osat tulevat huomenna sekä ensi viikon tiistaina ja keskiviikkona. TK
Delisen vanhemmat tapasivat juhlissa
GEENINMETSÄSTÄJÄT
Teema & Fem 18.30
Delise on halunnut aina löytää isänsä. Hän tietää isästään vain sen, että vanhemmat tapasivat eräissä bileissä, kun isä pääsi varusmiespalveluksen jälkeen siviiliin. Geeninmetsästäjät lähtevät liikkeelle DNA-testistä, mikä johtaa lopulta koskettavaan kohtaamiseen. Sunnuntaisin uusittavan neliosaisen Geeninmetsästäjät-sarjan perään tulee aina DNA-sukututkija Peter Sjölundin juontama Geeninmetsästäjät opettavat lisää -sarja. TK
Matka alkaa Napolista
RICHARD E. GRANT KIRJAILIJOIDEN JÄLJILLÄ
Teema & Fem 21.00
Etelä-Italia on innoittanut monia loistavia kirjailijoita. Brittiläinen näyttelijä-ohjaaja-käsikirjoittaja Richard E. Grant matkustaa kolmiosaisen sarjansa avausosassa Napolista Vesuvius-tulivuorelle ja Pompejin raunioille. Reitti jatkuu Positanon rannikkokaupungista Materaan, jota pidettiin aikoinaan Italian häpeäpilkkuna. Uusinnat tulevat lauantaisin, ja ensi keskiviikon toisessa osassa ollaan Etelä-Ranskassa. TK
Teemu tuo joukkonsa kirjastoon
SILENT LIBRARY SUOMI
Star Channel 20.00
Silent Library Suomi -kirjastossa nähdään tällä kertaa hurjaa menoa, kun UFC-kehästä tuttu entinen vapaaottelija Teemu Packalén saapuu kavereineen paikalle. Packalénin mukana ovat Joona Puhakka, Olli Litmanen ja Roope Rannisto, Juuso Jokinen ja Tuomas Mönkkönen, jotka ovat näkyvästi esillä erilaisissa sosiaalisen median kanavissa. Packalén lopetti vapaaottelu-uransa marraskuussa 2021. Samassa kuussa syntyi hänen esikoistyttärensä yhdessä fitness-urheilija Eevi Teittisen kanssa. TK