fbq
suoratoistoDome Karukosken brittitrilleri The Beast Must Die saapuu Avalle
Dome Karukosken brittitrilleri The Beast Must Die saapuu Avalle

Kauhua, lastenelokuvia ja etenkin henkilökuvia. Niitä tarjotaan Dome Karukoskelle jatkuvasti.

Tom of Finlandin ja Tolkienin jälkeen minulle ei muuta lähetettykään kuin kirjoihin ja artikkeleihin pohjaavia tarinoita todellisista ihmisistä. Hollywood haluaa aina lokeroida ohjaajan tämän viimeisimmän työn mukaan, Dome huokaa.

Karukoski kertookin olleensa innoissaan saatuaan luettavaksi The Beast Must Die -sarjan pilotin. Ohjaaja oli toipumassa Tolkienin (2019) aiheuttamasta työuupumuksesta ja valmis tekemään jotain täysin erilaista.

– Pilotti oli erittäin terävästi ja älykkäästi kirjoitettu vaikka kyseessä on genreteos. Se poukkoili kiinnostavasti kylmän ja humoristisen välillä. Pystyin isänä myös samastumaan päähenkilön primitiivisiin tunteisiin ja ymmärtämään, kuinka ideologinen armollisuus kaikkoaa ja eläimellisyys ottaa vallan.

Tarina meni uusiksi

The Beast Must Die kertoo Francesista (Cush Jumbo), jonka pieni poika kuolee yliajon uhrina Isle of Wightin saarella. Tekijää ei saada kiinni ja surun murtama äiti päättää hakea oikeutta omin käsin. Frances myy omaisuutensa, muuttaa saarelle ja ryhtyy selvittämään tekijää tappaakseen tämän. Lopulta Frances onnistuu soluttautumaan syyllisenä pitämänsä miehen lähipiiriin.

Tarina perustuu näyttelijä Daniel Day-Lewisin isän, Cecil Day-Lewisin dekkarinimellä Nicholas Blake julkaisemaan romaaniin Pedon on kuoltava (1938), josta on sovitettu kaksi elokuvaa. Karukoski muokkasi tarinan uusiksi käsikirjoittaja Gaby Chiappen kanssa.

– Suurin muutos oli päähenkilön vaihto miehestä naiseksi. Myös ajankuva on eri, sillä romaani sijoittuu 1930-luvulle. Kirjassa oli kuitenkin useita kohtauksia, jotka halusin mukaan.

Aikaa perheelle

Suoratoistosarjoille on nyt valtava kysyntä, ja myös Domen puhelin alkoi soida heti The Beast Must Dien saatua ensi-iltansa Britannian BritBox- ja Yhdysvaltain AMC+ -palveluissa.

– Sarja sai erinomaisen vastaanoton niin yleisön kuin kriitikoiden puolelta. Myös näyttelijät soittelivat ja lähettivät onnitteluviestejä. Olisin halutessani päässyt ohjaamaan uutta sarjaa jo kuukauden päästä, mutta kieltäydyin. Juuri nyt en halua lähteä mihinkään, ja etenkin kahden pienen lapsen isänä koen, että paikkani on kotona.

Domen Hollywood-agentit lähettävät tälle jatkuvasti käsikirjoituksia, mutta ohjaajan mukaan rapakon toisella puolella voidaan juuri nyt erittäin huonosti.

– Hollywoodissa on todella huono energia. Ihmiset eivät edelleenkään tiedä, miten palautua normaaliin pandemian jälkeen. Ilmapiiri on sekava, tuotannot sakkaavat, eikä ulkomaalaisten ole helppo saada työlupaa. Itse en pääse käymään Los Angelesissa edes tapaamisissa, koska sinne matkustaminen on tällä hetkellä niin vaikeaa, Dome paljastaa.

The Beast Must Die Avalla tiistaisin 12. lokakuuta alkaen. Kaikki jaksot löytyvät myös C More -palvelusta.

11.10.2021 15:43 | Teksti: Tuomas Riskala I Kuvat: Aller, C More

Seuraa meitä somessa