fbq
Orpo, Rydman

Petteri Orpo avautuu tv:ssä Wille Rydmanista: "Se oli järkyttävää luettavaa"

Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa vieraillaan poliitikko Petteri Orvon luona Turussa. Maria Veitola selvittää, minkälainen ihminen virallisen poliitikon sisälle kätkeytyy ja minkälaista arkea hän elää. Jakso ilmestyi MTV Katsomoon 16.2. ja se nähdään MTV3-kanavalla ensi torstaina. 

Orpo asuu työnsä vuoksi arjet Helsingissä, ja Turussa hän asuu viikonloppuisin. Vaimon Niinan lisäksi kodissa asuu heidän kaksi teini-ikäistä lastaan sekä kaksi koiraa. Jakson aikana Veitola tapaa Niinan, joka lähtee kuitenkin muualle yöksi kuvausten ajaksi. 

Veitola esittää jaksossa Orvolle kysymyksiä liittyen kokoomukseen ja Wille Rydmaniin, joka erosi puolueesta kohun saattelema. HS julkaisi viime kesänä Rydmanista jutun, jossa useat nuoret naiset kertoivat kansanedustajan ahdistavalta tuntuneesta käytöksestä. 

Petteri Orpo kertoo kantansa Sanna Marinin bilekohusta – uskoo, että olisi saanut itse eri kohtelun

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Veitolan mukaan julkisuuteen jäi käsitys siitä, että kokoomuksen sisällä asia olisi ollut tiedossa jo aiemmin, mutta puolue ei ollut reagoinut siihen millään tavalla. Orpo kiistää väittämän ja kertoo Veitolalle näkemyksensä asiaan. 

– Vuodenvaihteen tietämillä mä kuulin ensimmäisen kerran huhuja siitä, että tietyt toimittajat selvittää tätä asiaa. Pyysin puoluesihteeriä ja Helsingin toiminnanjohtajaa selvittämään, mistä on kysymys. Yhtään uhria ei ollut tiedossa. Wille sanoi, että ei pidä paikkaansa. Ei ollut siis oikeastaan casea, Orpo kertoo. 

R
Petteri Orpo vie Maria Veitolan nuotiolle Yökylässä-ohjelmassa. 

Kokoomus oli kuullut myös Rydmaniin liittyvästä tutkintapyynnöstä, joka ei ollut johtanut mihinkään. 

– Se Helsingin Sanomien artikkeli. Niin kaikki, mitä siinä kerrottiin, niin se mittaluokka oli aivan eri kuin mistä olin tiennyt. Sitten toimittiin miten toimittiin ja Wille erosi eduskuntaryhmästä. 

Veitola haluaa tietää, mitä Orpo oli mieltä kyseisestä artikkelista. 

– Minusta se oli järkyttävää luettavaa. Ne on tosi vaikeita asioita myös. Varsinkin, jos on sana sanaa vastaan. Jos on vanhoja tapauksia. 

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Yökylässä Maria Veitola torstaisin MTV3-kanavalla ja MTV-palvelussa.

Seuraa meitä somessa