
Meghan Marklelta harvinainen lausunto Pukumiehet-hittisarjastaan
Meghan esiintyi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan punaisella matolla yksin ilman prinssi Harrya.
Herttuatar Meghan edusti poikkeuksellisesti punaisella matolla torstaina 16. marraskuuta Varietyn Power of Women -tapahtumassa.
Punaisella matolla Meghan sai yllättävän tiedon entisestä Pukumiehet-hittisarjastaan (Suits). Toimittaja Angelique Jackson paljasti hänelle, että kyseinen sarja on nyt ylittänyt yhteensä 45 miljardia striimiminuuttia Netflixissä ja Peacockissa.
– Eikö ole villiä? Meghan naurahti tiedon kuullessaan.
Lisäksi Meghan myönsi, ettei hänellä ei ole aavistustakaan siitä mikä on herättänyt yleisössä uutta kiinnostusta sarjaa kohtaan.
– Oli hienoa työskennellä Suitsissa. Meillä oli niin upeat näyttelijät ja työryhmä. Meillä oli todella hauskaa. On vaikeaa löytää sarjaa, jota voisit katsoa niin monta jaksoa putkeen nykyään. Sillä voi olla jotain tekemistä sen (kiinnostuksen heräämisen) kanssa. Mutta hyvät sarjat ovat ikuisia, hän tiivisti.
Tänään ensi-iltansa saava uusi Nälkäpeli esittelee kaksi nousevaa nuorta tähteä

Suitsia esitettiin yhdeksän tuotantokautta vuosina 2011-2019, mutta Meghan jäi Rachel Zanen roolistaan pois kihlauduttuaan Sussexin herttuan, prinssi Harryn kanssa vuonna 2018.
Sittemmin Meghan onkin palannut Hollywoodiin, mutta näyttelemisen sijaan tuottajana. Meghan ja Harry kehittävät tv- ja elokuvaprojekteja Archewell Productions -tuotantoyhtiönsä kautta, jolla on yleinen sopimus Netflixin kanssa.
Tähän mennessä pariskunta on tuottanut kolme dokumenttia ja -sarjaa. Näitä ovat Heart of Invictus, Live to Lead ja omaelämäkerrallinen Harry & Meghan.