
Marko Äijö nähdään viimeisen kerran Salkkareissa ennen eläköitymistään: ”Lähden ennen kuin joku pakottaa”
Salatut elämät -sarjan pitkäaikainen tuottaja Marko Äijö jää kesän jälkeen eläkkeelle Salkkarit-tehtaalta. Kesällä hän luotsaa vielä seuraavan kauden pitkälti itse kehittelemästään Salkkareiden spin-off -sarjasta Rantabaari, mutta sitten odottavat vapauden tuulet.
– Haluan soittaa bändissä, ajaa moottoripyörällä ja pitää hauskaa! Olen kantanut vastuuta näistä tuotannoista ihan tarpeeksi, joten lähtö ei tunnu kuin hyvältä, Äijö sanoo suoraan Katson haastattelussa.
Äijö on toisinaan myös näytellyt Salkkareissa ja sen spin-off-sarjoissa. Hänen roolihahmonsa on hieman tragikoominen vanha rokkikukko Skäbä, joka nähdään taas pitkästä aikaa sarjassa keskiviikkona 10. toukokuuta, kun Skäbän bändi tulee keikalle Mooseen.
Skäbä elää omaa elämäänsä myös sarjan ulkopuolella, sillä Äijön mainitsema bändi on juuri Skäbä Hard Rock Band, jonka musiikkivideoita löytyy Youtubestakin. Haastattelun aikoihin julkaistulla Villii, siistii ja iisii -videolla esiintyy myös Sallaa esittävä Hanna Kinnunen.
Äijö hyppäsi Salkkarit-junaan vuonna 2002, ei ihan alusta asti, mutta melkein. Kysyttäessä hänen suurinta saavutustaan pitkällä Salkkarit-uralla, hän miettii hetken ja vastaa:
– Olen onnistunut tekemään sarjaa näin pitkään, kaksi siihen liittyvää leffaa, useamman kymmenen nettisarjan ja Rantabaarinkin tekemättä yhtä ainoaa PowerPointia tai Exceliä. Haluan pois ennen kuin joku pakottaa minut sellaisen tekemään, Äijö nauraa.
Sitten hän vakavoituu.
– Kai lähinnä sitä tulee ikävä, että on olemassa tällainen työyhteisö, joka kykenee näin määrätietoiseen, aina vaan aikataulussa ja budjetissa pysyvään suorittamiseen. Edes korona-aikana yksikään jakso ei ole jäänyt tekemättä.
Vanha hahmo palaa Salatut elämät -sarjaan jo kolmatta kertaa
Salatut elämät MTV3:ssa maanantaista perjantaihin kello 19.30. Tällä viikolla perjantain jaksoa ei tule jääkiekon MM-kisojen takia.