
Maria Ylipää suoran puistokonsertin solistina
Tampere Filharmonian puistokonsertin teemoina ovat tänä vuonna kesä, tanssi ja olympialaiset. Ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvalin johtama konsertti nähdään Yle Areenassa suorana lähetyksenä Tampereen Sorsapuistosta sekä Yle Teema & Femillä kahden tunnin viiveellä. Konsertin solistina on ihana Maria Ylipää, ja mukana menossa on myös Kummelista tuttu Kari ja Karvattomat (Heikki Hela, Timo Kahilainen, Heikki Silvennoinen).
Konsertissa kuullaan klassisen musiikin helmiä, lattareita, iskelmää, aarioita ja myös suuria sävelmiä urheilun maailmasta alkaen Aarre Merikannon Olympiafanfaarista päättyen Sibeliuksen sovitukseen Porilaisten marssista.
Yleisö on päässyt vaikuttamaan ohjelmistoon äänestämällä etukäteen Puistokonsertissa esitettävän yhteislaulun. Onko se Anna mulle tähtitaivas, Kesäpäivä Kangasalla, Satumaa, Kultainen nuoruus vai jokin muu? Tämä paljastuu konserttilähetyksessä.
Puistokonsertin juontaa Ahti Paunu, ja saattaa hänen piknik-viltillään käväistä vieraitakin.
Konsertin tuottavat yhteistyössä Tampere-talo, Tampere Filharmonia ja Tampereen Sähkölaitos. Tv-ohjauksesta vastaa Matti Grönberg.
Tampere Filharmonian puistokonsertti 2021 nähdään lauantaina 7.8. suorana lähetyksenä Yle Areenassa klo 17.55 sekä viiveellä Yle Teema & Femillä klo 20.00. Yle Areenassa konsertti on katsottavissa vuoden ajan.