fbq
Terminator

Illan elokuva: Linda Hamilton palasi legendaariseen rooliinsa Terminaattorin jatko-osassa

Terminator: Dark Fate

SCIFITOIMINTA ★★

Sub 21.00

Meksikolainen Dani joutuu tulevaisuudesta saapuneen deluxe-terminaattorin tähtäimeen. Paikalle saapuu myös puoliksi ihminen ja puoliksi kyborgi Grace sekä viimeiset 28 vuotta terminaattoreita yksin jahdannut Sarah Connor. Dark Fatea on ollut käsikirjoittamassa peräti kuusi ihmistä, jonka vuoksi on ällistyttävää kuinka tylsä ja kaavamainen sen lopullinen, kameroiden eteen päästetty tarina on. Kyseessä on periaatteessa tehostepimpattu versio T2:sta, joka jää kuitenkin syvyystasoiltaan kauas esikuvastaan. Linda Hamiltonin paluu ikoniseen rooliinsa jää leffan ainoaksi plussaksi.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

O: Tim Miller. N: Linda Hamilton, Arnold Schwarzenegger, Mackenzie Davis, Natalia Reyes. (USA 2019). 128 min. TR

Coco

ANIMAATIO ★★★★★

Nelonen 14.15

Kuolleiden muistopäivänä 12-vuotias meksikolaispoika Miguel humpsahtaa toiseen maailmaan, upean värikkääseen kuolleiden valtakuntaan, jossa hän tapaa edesmenneet sukulaisensa luurankohahmoissa. Hän tapaa myös hylkiön nimeltä Hector, jonka kanssa hän lyöttäytyy yhteen ja lähtee pyrkimään kuuluisan laulajatähden Ernesto de la Cruzin pakeille. Coco on vaikuttavaa animaatiota: värikästä, elävää ja kekseliästä. Kauneinta siinä on kuitenkin tarina, jossa rakkaus perheeseen menee kaiken muun edelle.

O: Lee Unkrich. N: Anthony Gonzalez, Gael Garcia Bernal, Benjamin Bratt. (USA 2017). 105 min. AL

Harry Potter ja Azkabanin vanki

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

SEIKKAILU ★★★★

TV5 21.00

Kolmannessa elokuvassa Harry ystävineen on kasvanut teini-ikään. Harryn lähtiessä Tylypahkaan isä-Weasley varoittaa häntä, että erittäin vaarallinen vanki Sirius Musta on karannut varmana pidetystä Azkabanin vankilasta. Uhka tuntuu Tylypahkassakin, sillä sitä vartioimaan asettuvat Azkabanin vartijat, ankeuttajat, jotka eivät erottele hyviä pahoista tehtäväänsä suorittaessaan.

O: Alfonso Cuarón. N: Daniel Radcliffe, Rupert Grint, Emma Watson, Gary Oldman. (Harry Potter and the Prisoner of Azkaban, USA 2004). 141 min. TV

Uhattu

JÄNNITYSDRAAMA ★★★★

Teema & Fem 23.20

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Dirk Bogarde esittää tiukassa ja koskettavassa brittijännärissä homoseksuaalisuutensa takia kiristyksen kohteeksi joutuvaa lakimiestä. Aiheen käsittely oli mullistavaa vuonna 1961. Myöhemmin elokuvan on jopa arvioitu vaikuttaneen homoseksuaalisuuden dekriminalisointiin Britanniassa. Aihe oli Bogardille hyvin henkilökohtainen näyttelijän oman homoseksuaalisuuden vuoksi. Bogardin kerrotaan myös vaatineen käsikirjoitukseen muutoksia, jotka tekisivät tarinasta uskottavamman seksuaalivähemmistön kannalta.

O: Basil Dearden. N: Dirk Bogarde, Sylvia Sims, Dennis Price. (Victim, Britannia 1961). 96 min. TR

Raid

JÄNNITYS ★ ★ ★

TV2 21.00

Vaikka Raid ei pärjääkään alkuperäiselle sarjalle, viihdyttää leffa silti sen vannoutuneimpia ystäviä. Runsaudenpulasta kärsivässä tarinassa Raid luulee rakastettunsa Tarjan kuolleen tuhopoltossa ja lähtee etsimään syyllisiä. Tapaukseen liittyy valtion energiayhtiön ympärille kietoutuvia hämäräbisneksiä, joihin ovat sekaantuneet kansainväliset suuryritykset sekä ulkomaalainen rikosliiga tappajineen. Tuntuu kuin Harri Nykäsellä ja Tapio Piiraisella olisi ollut valmiina sarjan kolmas kausi, joka on yritetty tunkea kahteen tuntiin.

O: Tapio Piirainen. N: Kai Lehtinen, Oiva Lohtander, Mari Rantasila. (Suomi 2003). 128 min. TR

Kuusi päivää, seitsemän yötä

SEIKKAILU ★★★

Ava 21.00

Menestynyt newyorkilainen toimittaja Robin haluaa tehdä jutun paratiisisaaresta, jonne pääsee vain yhdellä pienkoneella. Sen omistava Quinn on elämälle pottuuntunut juoppo, joka suostuu lentämään saarelle tuntuvaa korvausta vastaan. Koneen tehtyä pakkolaskun eripurainen pari joutuu opettelemaan selviytymään yhdessä. Samalla joudutaan pakenemaan saarelle rantautuvia merirosvoja. Ivan Reitmanin romanttinen seikkailujännäri on hyvillä näyttelijöillä ja komeilla postkorttimaisemilla varustettua salonkiviihdettä.

O: Ivan Reitman. N: Harrison Ford, Anne Heche, David Schwimmer. (Six Days Seven Nights, USA 1998). 101 min. TR

Tappava ase 2

TOIMINTA ★ ★ ★ ★

Kutonen 21.00

Kaikki jatko-osat vuoden 1987 toimintaklassikolleen ohjannut Richard Donner onnistui parhaiten kakkososassa. Kyseessä on myös ainoa jatko-osa, joka on alkuperäisen elokuvan käsikirjoittaneen Shane Blackin ideoima. Huumesalakuljettajista selviytyneet poliisit Riggs ja Murtaugh saavat vastaansa eteläafrikkalaisen rikosliigan. Rasistiset konnat piiloutuvat diplomaattisen koskemattomuuden taakse. Lopulta edessä on kuitenkin rankka välienselvittely, johon oman synkän lisänsä tuo totuus Riggsin vaimon kuolemasta.

O: Richard Donner. N: Mel Gibson, Danny Glover. (Lethal Weapon 2, USA 1989). 114 min. TR

Signs

TIETEISKAUHU ★★★★

Star Channel 21.00

Parasta luomiskauttaan 2000-luvun alkupuolella elänyt M. Night Shyamalan taituroi scifin ja kauhun välillä tarinassa yhdestä perheestä ja oudoista merkeistä. Mel Gibson on erinomainen entisenä pappina, joka on menettänyt vaimonsa auto-onnettomuudessa ja pian sen jälkeen uskonsa. Hän asuu lastensa ja veljensä kanssa maatilalla, jonka pelloille ilmestyy eräänä yönä valtavia symmetrisiä ympyröitä. Shyamalan rakentaa jännitystä kutkuttavasti ja antaa kauhun tihkua hitaasti mysteeristä läpi. Totuuden paljastuminen on toteutettu poikkeuksellisen hyytävästi.

O: M. Night Shyamalan. N: Mel Gibson, Joaquin Phoenix. (USA 2002). 125 min. TR

Fast & Furious 7

TOIMINTA ★★★★

Nelonen 22.45

Jason Stathamin esittämä ihmisterminaattori haluaa teilata koko Fast & Furious -jengin kostaakseen veljensä kohtalon edellisessä leffassa. Stathamin lisäksi mukana on ikoninen Kurt Russell, jonka esittämä agenttipomo palkkaa sankarit hankkimaan käsiinsä huipputärkeän seurantasoftan. Kesken kuvausten kuollut Paul Walker on mukana meiningissä alkumetreiltä aina liikuttavaan, hänelle omistettuun loppuun, vaikka pääsankarista onkin nyt tullut ymmärrettävästi lähes sieluton sivuhahmo.

O: James Wan. N: Vin Diesel, Michelle Rodriguez, Paul Walker. (USA 2015). 137 min. AA

Frenzy – solmiokuristaja

JÄNNITYS ★★★★

Teema & Fem 21.00

Alfred Hitchcock palasi toiseksi viimeisellä elokuvallaan kotikulmilleen Britanniaan ja tuttuun juonikuvioon, jossa syytön mies syöstään epätoivoiseen kujanjuoksuun. Varsin harmaassa Lontoossa riehuu sarjamurhaaja, joka saa seksuaalista tyydytystä kuristamalla uhrinsa solmiolla. Epäonninen Richard nousee epäillyksi, kun hänen ex-vaimonsa murhataan. Tekojen takana on kuitenkin Richardin kiero ystävä Robert, minkä Hitchcock paljastaa nerokkaasti jo elokuvan alkupuolella. Frenzy tunnetaan ohjaajansa väkivaltaisimpana elokuvana, jonka graafiset murhakohtaukset hätkähdyttivät aikalaisyleisöä. Tarinan koominen kevennys syntyy Scotland Yardin etsivästä, jonka vaimo osallistuu keittokurssille ja piinaa sen jälkeen miestään toinen toistaan kamalammilla keitoksilla. Frenzy oli Hitchcockin ensimmäinen kokonaan Britanniassa kuvattu elokuva sitten vuoden 1950 klassikon Esirippu laskee. Monen mielestä se on myös mestarin todellinen jäähyväistyö, sillä Hitchcockin viimeinen elokuva, kepeä rikoskomedia Perintö (1976), ei tehnyt suurtakaan vaikutusta.

O: Alfred Hitchcock. N: Jon Finch, Alec MacCowen, Barry Foster, Anna Massey. (Britannia 1972). 112 min. TR

Seuraa meitä somessa