fbq
Hurjapäät

Illan elokuva: Kaahailuleffan päätarkoitus on näyttää paljon siistejä autoja ja seksikkäitä naisia

Hurjapäät

TOIMINTA ★★

Nelonen 22.40

Amerikkalaiset autotoimintaleffat ajoivat jyrkkää alamäkeä 2000-luvun alussa, kun surkeat uusintaversiot (Puhallettu 60 sekunnissa) ja luokattomat kilparatadraamat (Driven) hallitsivat lajityyppiä. Valtavaan menestykseen kaahannut Hurjapäät kertoo Los Angelesia terrorisoivaan ryöstö- ja kilpa-ajojengiin soluttautuvasta poliisista. Teinipojille tehdyn elokuvan päätarkoitus on näyttää paljon siistejä autoja, seksikkäitä naisia ja soittaa tekovuoden kuumimpia listahittejä.

O: Rob Cohen. N: Paul Walker, Vin Diesel. (The Fast and the Furious, USA 2001). 97 min. T

Veteraanin voitto

DRAAMA ★ ★

TV1 13.20

Työväen urheiluliike oli voimissaan 50-luvulla, kun olympiavoittaja Rautavaara tulkitsi valistushenkisessä draamassa alkoholin kanssa kamppailevaa keihäänheittäjää. Antti Ahde naukkailee viinaa tehtaalla ja esiintyy julkisesti juopuneena, minkä seurauksena hänet suljetaan urheiluseuran toiminnasta ja vaimo näyttää ovea. Pienen poikansa kannustamana Antti selättää viinanhimon ja alkaa treenata salaa TUL:n IV liittojuhliin. Siellä keppi lentää pitkälle.

O: Edvin Laine. N: Tapio Rautavaara, Asta Backman, Assi Nortia. (Suomi 1955). 71 min. TV

Harry Potter ja viisasten kivi

SEIKKAILU ★ ★★

TV5 21.00

Ensimmäisessä Harry Potter -elokuvassa ilkeiden kasvattivanhempiensa orjuuttama Harry viedään salaiseen Tylypahkan noitaopistoon hänen täytettyään 11 vuotta. Ensimmäiseksi leffaan palkattiin Robbie Coltrane, jonka Potter-kirjailija J.K. Rowling itse halusi Rubeus Hagridin rooliin. Ohjaajiksi olivat lisäksi ehdolla Steven Spielberg, Jonathan Demme, Brad Silberling ja Terry Gilliam.

O: Chris Columbus. N: Daniel Radcliffe, Robbie Coltrane, Richard Harris. (Harry Potter and the Philosopher’s Stone, USA 2001). 146 min. AA

The Hustle – Ammattihuijarit

KOMEDIA ★★

Liv 21.00

Chris Addisonin esikoispitkä on kieli poskessa tehty uusintafilmatisointi. Veijarikomediassa suorasanainen ja ronski Penny (Rebel Wilson) ja hienostunut Josephine (Anne Hathaway) ryhtyvät puijaamaan yhdessä. Suunnitelmana on nyhtää rahaa rikkailta pohatoilta Ranskan Rivieralla. Kaksikolla ei mene kuitenkaan kaikki putkeen, ja leffakin kaatuu heikkoon käsikirjoitukseen ja hauskuuden puutteeseen.

O: Chris Addison. N: Anne Hathaway, Rebel Wilson, Alex Sharp, Ingrid Oliver, Dean Norris. (The Hustle, USA 2019). 89 min. TV

Tuntematon uhka

TIETEISELOKUVA ★ ★ ★

Sub 21.10

Dustin Hoffman tulkitsee kaikin puolin keskinkertaisessa tieteisjännärissä armeijan mikrobiologia, joka jäljittää Amerikkaan päässeen tappavan viruksen kantajaa. Tiedesotilaan apuna on tuttu ryhmä eksperttejä. Jos sairauden kantajaa ja sitä kautta vastalääkettä ei löydy, armeija aikoo posauttaa kokonaisen pikkukaupungin tuusan nuuskaksi. Saksalaisohjaaja Petersen onnistui paremmin elokuvilla Sukellusvene U-96 ja Tulilinjalla.

O: Wolfgang Petersen. N: Dustin Hoffman, Rene Russo, Morgan Freeman, Kevin Spacey. (Outbreak, USA 1995). 123 min. TV

Batman

TOIMINTA ★ ★★★

MTV3 22.35

Mestariohjaaja Tim Burtonin supersankarielokuva oli aikoinaan todellinen kassamagneetti. 80-luvun Batman-filmatisointi toistaa onnistuneesti Frank Millerin alkuperäissarjakuvien synkeää tunnelmaa. Gotham Cityssä riehuvia rikollisia kurittava Lepakkomies onkin rujompi versio 60-luvun tv-sarjan sukkahoususankarista. Ääripahis Jokerin roolissa irrotteleva Jack Nicholson vie tosin huomion Michael Keatonilta.

O: Tim Burton. N: Jack Nicholson, Michael Keaton, Kim Basinger, Jack Palance. (USA 1989). 121 min. TV

Minun elämäni

DRAAMA ★★★★★

Teema & Fem 22.00

Kaksi Oscaria saanut elokuva kertoo kirjailija Christy Brownista (1932–1981), joka vaikean aivovamman vuoksi pystyi liikuttamaan vain vasenta jalkaansa. Brownia pidettiin varhaislapsuudessaan myös kehitysvammaisena, mutta sitten hän varasti siskonsa kädestä palan liitua jalallaan. Tuolloin viiden vuoden iässä ollut Brown piirsi liidulla a-kirjaimen osoittaakseen, että oli henkisesti kehittynyt. Minun elämäni -elokuva perustuu Brownin omaelämäkertaan Vasen jalkani. Daniel Day-Lewis tekee yhden elämänsä roolitöistä Brownina.

O: Jim Sheridan. N: Daniel Day-Lewis, Brenda Fricker, Kirsten Sheridan, Declan Croghan, Alison Whelan. (My Left Foot, Britannia 1989). 103 min. TK

Seuraa meitä somessa