
Illan elokuva: Aleksi Mäkelän ohjaus yrittää kertoa, miten jääkiekon MM-kulta iski lama-Suomeen vuonna 1995
95
DRAAMAKOMEDIA ★★
TV5 21.00
Useiden tarinoiden kautta etenevä leffa yrittää kertoa, miten jääkiekon MM-kulta iski lama-Suomeen vuonna 1995. Mukana on kolme tarinaa lätkäfaneista, tunnelmia valmentaja Curt Lindströmin pään sisältä ja kultajengin pukukoppipuheita. Vähävaraisen yksinhuoltajan murheet, kuolemaksi käyvä kasvain ja kaveriporukan Tukholman reissu eivät oikein tahdo loksahdella paikoilleen. Elokuvassa on paljon kaikenlaista yritystä, mutta ei oikein mitään kokonaista.
O: Aleksi Mäkelä. N: Jens Hultén, Laura Birn, Samuli Edelmann. (Suomi 2017). 106 min. TV
Isäntä soittaa hanuria
KOMEDIA ★★
TV1 13.30
Matti Kassilan ensimmäinen oma pitkä ohjaustyö on maalaiskomedia, jossa riittää väärinkäsityksiä. Nuorta kanttoria luullaan paikkakunnalle saapuneen tivolin pelleksi, ja tivolimiestä tietenkin uudeksi kanttoriksi. Hanuria soittavan Hunsalan isännän äkäinen rouva taas luulee tivolin tanssijattaren vokotelleen isännän. Aikalaiskriitikoiden mollaama hupailu perustuu Tatu Pekkarisen näytelmään ja siitä tehtyyn romaaniin.
O: Matti Kassila. N: Kalle Viherpuu, Eila Peitsalo, Rolf Labbart. (Suomi 1949). 72 min. AA
Kiviset ja Soraset
KOMEDIA ★★★
TV5 19.15
Suomessakin tunnettu sarjakuva oli alun perin piirrossarja ja muuntui kivuttomasti näytellyksi elokuvaksi, jonka tukipilarina on aina luotettava John Goodman. Hän on Retu Kivinen, joka viihtyy töissä, mutta kärsii kotona vaimonsa Vilman ja anoppinsa (Elizabeth Taylor) nalkutusta pienestä palkasta. Työtoveri ja paras ystävä Tahvo Soranen auttaa Retun yllättävään ylennykseen. Kekseliäät kivikausivitsit kärsivät tylsästä juonesta.
O: Brian Levant. N: John Goodman, Rick Moranis, Elizabeth Perkins, Rosie O’Donnell. (The Flintstones, USA 1994). 87 min. TV
Men in Black 3
SCIFITOIMINTAKOMEDIA ★★
Sub 21.00
Paikallaan polkeva juoni, tuttujen vitsien toisto ja väsynyt kerronta saavat Men in Black 3:n maistumaan liki samalta flopilta kuin saagan kakkososa. Tarinaan on yritetty puhaltaa uutta henkeä lähettämällä J aikamatkalle 1960-luvulle. Tarkoitus on pelastaa K, joka saa surmansa nuorena agenttina, kun avaruusörkki Boris matkaa menneisyyteen tuhotakseen koko maapallon. Sonnenfeld viihtyy 60-luvun retrosfääreissä eikä jaksa keskittyä tiiviiseen tarinankerrontaan. Sama pätee päähenkilöiden väliseen läpänheittoon, jossa on vähintään neljäsosan verran puutaheinää.
O: Barry Sonnenfeld. N: Will Smith, Tommy Lee Jones, Josh Brolin. (USA 2012). 120 min. TR
Takaa-ajettu
TOIMINTADRAAMA ★★★★
MTV3 22.55
Kuuluisaan tv-sarjaan pohjaava hittitrilleri kertoo vaimonsa murhasta syyttömänä tuomitusta Richard Kimblestä. Kuolemantuomion saanut kirurgi pakenee ja päättää etsiä itse vaimonsa murhaajan. Se ei ole helppoa, sillä Kimblen perässä puuskuttaa maan tehokkain ihmismetsästäjä, liittovaltion seriffi Sam Gerard. Andrew Davisin (Kaappaus merellä). Tehokas ajojahtijännäri toi Oscarin Gerardia esittävälle Tommy Lee Jonesille. Vahvalla henkilökerronnalla varustettu filmi on 1990-luvun viihdyttävimpiä Hollywood-trillereitä.
O: Andrew Davis. N: Harrison Ford, Tommy Lee Jones. (The Fugitive, USA 1993). 130 min. TR
The Hitman’s Bodyguard
TOIMINTAKOMEDIA ★★★
Nelonen 23.40
Ilahduttavan ronskissa ja poliittisesti epäkorrektissa toimintakomediassa Ryan Reynoldsin esittämä henkivartija Michael Bryce ja Samuel L. Jacksonin tulkitsema palkkamurhaaja Darius Kincaid joutuvat samalle puolelle keskinäisestä vihanpidosta huolimatta. Aussiohjaaja Patrick Hughes (Red Hill, The Expendables 3) osaa koordinoida komeita toimintajaksoja, ja Gary Oldman tarjoaa pitkästä aikaa old school -tyylilleen ominaisen megapsykopaatin à la Leon, True Romance ja Air Force One.
O: Patrick Hughes. N: Ryan Reynolds, Samuel L. Jackson, Gary Oldman. (USA/Britannia 2017). 118 min. TR
Suuri maa
LÄNNENDRAAMA ★★★★★
Teema & Fem 21.00
Mestariohjaaja William Wylerin (Ben-Hur, Neitoperho) eeppinen klassikko kertoo entisestä merikapteenista, Gregory Peckin esittämästä James McKaysta, joka saapuu morsiamensa luokse suurelle texasilaiselle tilalle. McKay joutuu vedetyksi mukaan kahden suvun väliseen taisteluun arvokkaasta maa-alueesta, mutta pyrkii pasifistina välttämään väkivaltaa viimeiseen saakka. Suuri maa on nimensä veroinen, kuviltaan ja tunteiltaan iso ja kuohuva lännenmelodraama, joka kasvattaa lopullista yhteenottoa taiturimaisesti kohti räjähtävää finaalia. Elokuvan tuotanto oli legendaarisen hankala. Käsikirjoitusta muokattiin jatkuvasti uusiksi ja tuotantovastuun jakaneet Wyler ja Peck pyrkivät perfektionismiin loputtomilla uusintaotoilla. Loma Roomassa -komedialla menestynyt kaksikko ajautui välirikkoon, joka korjaantui vasta vuosia myöhemmin. Burl Ives palkittiin Oscarilla sivuroolista kovapintaisena klaanijohtajana.
O: William Wyler. N: Gregory Peck, Charlton Heston, Jean Simmons, BurlIves. (The Big Country, USA 1958). 160 min. TR