fbq
elokuvatEnsi-ilta-arvostelussa Teemu Nikin uusi elokuva
Ensi-ilta-arvostelussa Teemu Nikin uusi elokuva

Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia

****

Teemu Nikin (Armomurhaaja, Nimby) viides pitkä elokuva on tämän lahjakkaan ja tuotteliaan ohjaajan kunnianhimoisin teos tähän mennessä. Venetsian festivaalille valittu elokuva kertoo nimensä mukaisesti sokeasta miehestä, joka ei koskaan halunnut nähdä James Cameronin megahittiä. Sen sijaan hän muistelee lämmöllä suosikkiohjaajansa John Carpenterin kauhuklassikoita.

MS-tautia sairastava Jaakko on sokea ja pyörätuoliin sidottu. Hänen suurin ilonsa on rupatella puhelimessa etätyttöystävä Sirpan kanssa. Myös Sirpalla on vakavia terveyshuolia, ja eräänä päivänä Jaakko kokee velvollisuudekseen lähteä rakkaansa luokse. 

Taksi- ja junamatka Tampereelta Hämeenlinnaan on näkövammaiselle invalidille pitkä, mutta Jaakko uskoo selviytyvänsä siitä. Hänen on vain pystyttävä luottamaan viiteen tuntemattomaan ihmiseen. Matkasta muodostuu mustalla huumorilla höystetty trilleri, joka vuoroin naurattaa ja ahdistaa piinaavuuteen saakka.

Elokuvan pääosassa nähdään todellisen MS-taudin vuoksi sokeutunut ja liikuntakyvytön Petri Poikolainen. Lienee sanomattakin selvää, että hänen näyttelijäsuorituksensa on elokuvan kantava, uniikki voima. Toinen Jussi-palkinto kuuluisi nerokkaalle äänisuunnittelulle, jota ovat olleet luomassa alan kärkinimet Heikki Kossista lähtien. Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia onkin elokuva, joka kannattaa mennä, ei vain katsomaan, vaan kuuntelemaan ja kokemaan elokuvateatteriin.

Draama. O: Teemu Nikki. N: Petri Poikolainen, Marjaana Maijala, Hannamaija Nikander, Samuli Jaskio, Rami Rusinen. (Suomi 2021). 82 min.

Artikkeliin liittyvät aiheet:
09.09.2021 16:11 | Teksti: Tuomas Riskala I Kuva: It's Alive Films

Seuraa meitä somessa