fbq
elokuvatAntti Luusuaniemi ei mennyt veteen leffakuvauksissa – nolostelee avantouintia saunaseuran kokoontumisissa
Antti Luusuaniemi ei mennyt veteen leffakuvauksissa – nolostelee avantouintia saunaseuran kokoontumisissa

Näyttelijänä ja koomikkona tunnettu Kari Ketonen tekee debyyttinsä pitkän elokuvan ohjaajana. Pääosissa valkokankaalla nähdään Iina Kuustonen ja Antti Luusuaniemi.

Elokuvassa hääsuunnittelija Joannan (Iina) täytyy löytää kulissipoikaystävä piristääkseen masentunutta isäänsä. Kuin tilauksesta Joannan elämään astelee omalaatuinen hautausurakoitsija Sakke (Antti), jolla on myös omat motiivinsa löytää tyttöystävä. Samaan aikaan Joanna saa mullistavia uutisia, eikä mikään voi palata enää ennalleen.

Elokuvassa nähdään avantokohtaus, jossa Iinan näyttelemä Joanna pulahtaa hyiseen veteen. Iina kertoi elokuvan lehdistötilaisuudessa harrastaneensa avantouintia jo vuosikausia yhdessä äitinsä kanssa. Koska Iinalle avantoon asteleminen on arkipäivää, hänen täytyi näytellä, että veteen meneminen olisi isompi haaste.

- Kari pyysi, että puuskuttaisin ja näyttelisin, että on kylmä. Kuvauksissa tuli adrenaliinia sen verran, että vesi tuntui ihan linnunmaidolta, Iina kertoi.

Lue myös: Antti Luusuaniemi sai kansainvälisen elokuvaroolin: "Aksentti ei maailmalla haittaa!"

Iina paljasti, että hänen vastanäyttelijänsä Antti Luusuaniemi oli jänistänyt kuvauksissa, eikä mennyt avantoon.

Tosin ohjaaja Kari Ketonen puolusti Anttia.

- Ei ole totta! Kirjoitin käsikseen, että ei tarvitse mennä. Lusu olisi mennyt kyllä, Kari täsmensi.

Antti avasi vielä suhtautumistaan avantouintiin. Hän kertoi olevansa Suomen Saunaseuran jäsen. Yhteisiin saunahetkiin kuuluu myös virkistäytyminen avannossa.

- Käymme aina päiväsaikaan saunomassa. Mukana on vanhempia herrasmiehiä ja minä, Antti taustoitti.

Antti kertoi, että avantoon menemistä varten miehet muodostavat laiturille jonon, josta yksitellen pulahdetaan veteen muiden katsellessa. Oma vuoro on nolostuttanut Anttia.

- Se on ollut erittäin vaikea hetki minulle. Kun on ollut aika paljon yleisöä, niin en ole pystynyt olemaan vedessä kuin 75 sekuntia. Se ei ollut linnunmaitoa minulle! Antti heitti.

Lue myös: Sykkeen playboykirurgi vai Luottomiehen luuseri? Tällainen Antti Luusuaniemi on oikeasti siviilissä: ”Mutta jos vaimo saisi toivoa…”

05.04.2022 16:28 | Teksti: Tanja Korpela I Kuvat: Matti Matikainen, Nelonen

Seuraa meitä somessa