fbq
toffe

Christoffer Strandberg Show sai vaisun vastaanoton: ”Ei jatkoon”

Näyttelijä-juontaja Christoffer Strandbergin nimeä kantava show Nelosella on jäänyt vaisuihin katsojalukuihin, eivätkä katsojien kommentit sosiaalisessa mediassakaan imartele.

Nelosella keskiviikkoisin esitettävästä Christoffer Strandberg Show’sta nähdään 12.4. neljäs jakso. Ensimmäinen jakso keräsi katsojia ruudun eteen keskimäärin 199 000, mutta kaksi seuraavaa ovat kiinnostaneet enää 130 000 ja 119 000 katsojaa.

Vieraina ohjelmassa ovat olleet muun muassa Jaajo Linnonmaa, Miitta Sorvali, Samu Haber, Köpi Kallio, Shirly Karvinen, Bess ja Joonas Nordman. Huomisessa jaksossa nähdään Pilvi Hämäläinen, Jenni Poikelus ja Juha Tapio

Pilvi Hämäläinen paljastaa addiktionsa: ”Todella epäterve suhde”

Alhaisten katsojalukujen lisäksi ohjelma on saanut nuivan vastaanoton sosiaalisen median puolella.

– Odotin enemmän, oli pettymys. Käsikirjoitettua joka vuorosana, paitsi ehkä tullitarkastus. Juontajalta sen hyväksyy, mutta olisin toivonut vierailta spontaanisuutta. Ei jatkoon, Facebookissa tuomitaan. 

– Teettekö ikinä mitään asiakastutkimuksia? Mitä ihmiset oikeesti televisiosta haluaa kattoo. Tuntuu, että tehdään vaan tekemisen ilosta, eräs somekeskustelija purnaa.

– Kenelle tää ohjelma on tarkoitettu? Oliko hyvä? Pylly, peppu ja pieru, oisko lastenohjelma? 

– Hirveetä paskaa, jota jotkut vajakit kutsuvat hauskaksi ja viihteeksi, Facebookissa sadatellaan.

Puolustajia kuitenkin myös löytyy. Monen mielestä ohjelma on hauska, ja sille on naurettu vedet silmissä. 

– Kyllä nyky viihteessä rima on niin matalalla, ettei sen ali pääse. Ihan viihdyttävältä tämä vaikuttaa, kuuluu eräs kommentti.

Oman tv-show’n saanut Christoffer Strandberg on uransa huipulla – haluaa seuraavaksi näytellä ruumista

Christoffer Strandberg Show Nelosella ja Ruudussa keskiviikkoisin. 

Seuraa meitä somessa