fbq
TVSurullisenkuuluisan Sadan vuoden talon rakennuttaja antaa kolme kultaista neuvoa talonrakentajille
Surullisenkuuluisan Sadan vuoden talon rakennuttaja antaa kolme kultaista neuvoa talonrakentajille

Televisiossa uusintana pyörivässä Sadan vuoden talo -sarjassa erikoisen talonrakennusprojektin kanssa painiva tv-tuottaja Juha-Pekka ”JiiPee” Ristmeri myöntää miettineensä aluksi sitä, uskaltaako lähteä tekemään sarjaa näinkin henkilökohtaisella tasolla. Sarjassa tulee selväksi, että rakennusprojekti ei sujunut ilman vastoinkäymisiä, joista osa toki oli varsin opettavaisiakin.

– Kävi pian ilmi, että rakentamisessa joutuu ratkomaan viikottain, ellei päivittäin, erilaisia ongelmia. Yllättävintä oli huomata miten paljon minun olisi pitänyt rakennuttajana tietää rakentamisesta ennalta, vaikka ympärillä olikin iso joukko asiantuntijoita, JiiPee kommentoi.

Lue myös: Kulttireality uusitaan: Pahan onnen rakennusprojektista syntyi kaikkien aikojen tosi-tv-sarja

Mitään ei sensuroitu

Niin rakennusprojektin ilot kuin surutkin on pyritty kuvaamaan sarjaan mahdollisimman rehellisesti.

– Rakennusvaiheessa minulle itsellenikin sattui työtapaturmia ja tein välillä myös vääriä ratkaisuja, joista tulee varmasti sanomista. Jotkut tilanteet kaduttavat jälkikäteen, mutta mitään ei ole sensuroitu. Ajattelen niin, että ehkä minun tunaroinnistani on muille hyötyä, joten leikkaajilla, kuvaajilla ja käsikirjoitustiimillä oli täysin vapaat kädet, Ristmeri vakuuttaa.

Hankaluuksista huolimatta sadan vuoden talon rakennusprojekti on poikinut muutakin hyvää kuin opettavaisen ja viihdyttävän realitysarjan. Toinen Ristmeren pojista esimerkiksi perusti yrityksen, joka auttaa maanrakentajia dokumentoimaan työmaan rakennusvaiheet tarkoitukseen kehitetyllä Buildie-sovelluksella.

Itse talon lopulta valmistuttua, siitä tuli tuotantotila Ristmeren Filmaattiset-yhtiölle. Sarjan myötä Porin Pietniemen kaupungiosassa sijaitsevasta talosta tuli myös yksi paikallisista nähtävyyksistä.

 

Sarjan valmistuttua talohankkeen isä JiiPee Ristmeri antoi kultaista ohjetta talon rakentamista suunnitteleville Katson lukijoille:

1. Palkkaa ammattilaiset.

2. Säilytä kuivaketju. Toisin sanoen rakentamisen aikana pitää olla tarkkana, että rakenteet eivät pääse kastumaan missään vaiheessa.

3. Tee tarkka budjetti hankkeelle – ja yritä pysyä siinä.

 

Sadan vuoden talo TV1:ssä klo 18.30 maanantaista torstaihin 6.6. alkaen. Kaikki jaksot Areenassa.

Tilaa Katso-lehti kotiisi tästä! 

08.06.2022 08:15 | Teksti: Atte Alhainen | Kuvat: Yle

Seuraa meitä somessa