fbq
TVSuosikkijuontaja jättää Allsång på Skansenin – rakastettu ohjelma alkaa jälleen
Suosikkijuontaja jättää Allsång på Skansenin – rakastettu ohjelma alkaa jälleen

Sanna Nielsen on ollut seitsemänä kesänä suositun Allsång på Skansenin juontajana. Ruotsalaislaulaja kertoo Instagramissa, että kuluva kesä jää hänen viimeisekseen laulutapahtumassa. 

Sanna kirjoitti, että olisi voinut jatkaa vielä vuosia juontajan roolissa, mutta kokee, että hänen on aika luovuttaa kapula jollekin toiselle. Laulaja toteaa SVT:n haastattelussa, että hänellä on ristiriitaiset tunteet ohjelman jättämisestä. 

– Tiedän, että minulla on jälleen maailman hauskin kesä. Tiedän, että, kun seison lavalla viimeisen kerran ajattelen, että mitä olen mennyt tekemään, Sanna kommentoi. 

Lue myös: Tällaisia elokuvia Elvis Presley teki uransa aikana – vakavat roolit eivät uponneet yleisöön, mutta yksi leffa oli hitti ylitse muiden

Vielä ei ole tietoa siitä, kuka ottaa Sannan paikan. SVT on kuitenkin vahvistanut, että se aikoo käydä läpi nyt mahdollista jatkajaa. 

Suomalaistenkin rakastama yhteislauluohjelma Allsång på Skansen palaa ruutuun uusin jaksoin tiistaina 28.6. Avausjaksossa Solliden-lavalla esiintyvät The Ark, Benson Boone, Cornelia Jakobs, Jill Johnson ja Jireel. Lähetyksen selostaa suomeksi Kike Bertell

Tulevalla kaudella lavalla nähdään joukko suosittuja artisteja, kuten Tomas Ledin sekä norjalaiset veljekset Marcus ja Martinus

Sanna
Sanna Nilsen on tuttu kasvo Melodifestivaleilta, johon hän on onnistunut lukuisia kertoja. Hän edusti Ruotsia Euroviisuissa vuonna 2014. 

Tilaa Katso-lehti kotiisi tästä!

Allsång på Skansen tiistaisin TV1-kanavalla kello 21 alkaen. 

Lähde: STV


 

Artikkeliin liittyvät aiheet:
28.06.2022 13:15 | Teksti: Jasmin Vainio | Kuvat: All Over Press, Instagram

Seuraa meitä somessa