fbq
TVHe ovat uuden kauden Eränkävijät: mukana Youtube-suosikki Mehtämikko
He ovat uuden kauden Eränkävijät: mukana Youtube-suosikki Mehtämikko

Eränkävijöiden seitsemäs kausi tuo ruutuun uudet ja mielenkiintoiset eränkävijät. Ensimmäistä kertaa ollaan myös mukana retkillä, jotka suuntautuivat niin kauas merkityiltä reiteiltä, että kuvausryhmän paikalle saaminen oli mahdotonta.

Vanhoista tutuista hahmoista mukana ovat muun muassa multialainen Paavo Lehtomäki. Hänestä on kasvanut lähes isänsä Johanneksen veroinen erämies, jolta paukut eivät lopu kesken.

Uusia eränkävijöitä on kaikkiaan viisi:

Eränkävijät Mehtämikko

Mehtämikko eli Mikko Karjalainen on Youtubessa yli miljoonan katselukerran kerhoon päässyt pitkien kalastusvaellusten erikoismies. Oulussa asusteleva Mikko seikkailee kauden aikana kymmenien kilometrien mittaisilla retkillä niin upean ruskan väriloistossa kuin talvisen tuiskun keskellä upottavassa lumihangessa.

Lue myös: Yifeng Li on uusi Eränkävijät-ohjelman kasvo – hurahti kalastukseen Suomessa

Eränkävijät Mikko Kettunen

Kauden toinen Mikko eli Mikko Kettunen on entinen arktisten olosuhteiden ammattisotilas ja selviytymistaitojen puolestapuhuja. Mikon mukaan on lääketieteellisesti todistettu, että hänen kehonsa reagoi kylmään täysin poikkeuksellisesti verrattuna normaaliin ihmiskehoon.

Eränkävijät Eliel Itkonen

Eliel Ikonen on 11-vuotias kaksikielinen maailmankansalainen syrjäiseltä Enontekiöltä. Elielin vanhemmat ovat pitkän linjan seikkailijoita, jotka tapasivat toisensa Himalajan vuoristossa. Hänen äitinsä Anna on Iso-Britanniasta ja isänsä Pasi Suomesta.

Eränkävijät Teemu Sirkkala Mima Jämsä

Teemu Sirkkala ja Mima Jämsä ovat kirkkonummelainen pariskunta, joiden elämä on kietoutunut luonnon ympärille. Mima opiskelee eläinlääkäriksi, ja Teemu on kokenut lintujen rengastaja ja valokuvaaja: hänen luontovalokuviaan on voinut nähdä muun muassa Vuoden luontokuva -kirjoissa. 

Eränkävijät sunnuntaista 2. lokakuuta alkaen TV1:ssä kello 18.15 ja samana päivänä kaikki jaksot Yle Areenassa.

Artikkeliin liittyvät aiheet:
02.10.2022 08:15 | Teksti: Toni Keränen, Ylen tiedote | Kuvat: Yle

Seuraa meitä somessa