fbq
SuoratoistoThe Sandman -sarja on viimein täällä! – kirjailija Neil Gaiman torppasi pitkään sarjakuvansa elokuva- ja tv-versiot
The Sandman -sarja on viimein täällä! – kirjailija Neil Gaiman torppasi pitkään sarjakuvansa elokuva- ja tv-versiot

Neil Gaimanin luoma The Sandman -sarjakuva on yksi lajityyppinsä ehdottomista klassikoista muun muassa Frank Millerin Yön ritarin ja Alan Mooren Watchmenin ohella. Alun perin vuosina 1988–1996 julkaistua The Sandmania on yritetty saattaa useitakin kertoja liikkuvan kuvan muotoon.

Vuosien odotuksen jälkeen Netflix on nyt tuottanut 10-osaisen sarjan, joka vaikuttaisi vastaavan kriittisimpienkin The Sandman -fanien vaatimuksiin. Odotuksia lisää se, että itse Gaiman on mukana tuottajana.

Okkultistit vangitsevat

Netflix-versio noudattelee The Sandman -lehtien kahden ensimmäisen vuosikerran tarinaa. Sandman, joka tunnetaan myös nimellä Morfeus, on unien herra ja yksi seitsemästä Ikuisesta. Tähän jumalten kaltaisten sisarusten joukkoon kuuluvat lisäksi muun muassa Kuolema ja Kohtalo. 

Sitten Sandman manataan esiin okkulttisessa rituaalissa, ja hän joutuu ihmisten vangiksi lähes vuosisadan ajaksi. Lopulta Sandman pääsee vapaaksi, mutta saa huomata, etteivät unet ja painajaiset enää tottele häntä.

Lue myös: Uudessa DC-sarjassa ilahduttava Suomi-viittaus: Peacemaker tekee levylöydön

Sandman lähtee matkalle erilaisten ulottuvuuksien läpi palauttaakseen järjestyksen unimaailmaan. Matkallaan hän kohtaa muun muassa muut Ikuiset ja itsensä Luciferin.

Vaikka The Sandman -sarjakuvaa julkaisi Supermanista ja Batmanista tunnettu DC-kustantamo, The Sandman ei edusta supersankarigenreä. Fantasian ja kauhun yhdistelmä sekoittaa monitasoiseen keitokseensa esimerkiksi eri kulttuurien ja uskontojen mytologioita.

Elokuva vaihtui sarjaksi

Gaiman on ollut pitkään penseä Sandman-filmatisointien ja tv-sarjaversioiden suhteen. Vuosina 2013–2016 oli kuitenkin tekeillä David S. Goyerin (Blade-elokuvat, The Unborn) tuottama elokuvaversio, jossa pääosaa olisi esittänyt Joseph Gordon-Levitt (Inception, Snowden).

– Päätehtäväni 30 vuoden ajan on ollut estää huonojen Sandman-versioiden toteutuminen. Vuoteen 2020 tultaessa The Sandman oli selkeästi suurin DC-nimike, josta ei ollut vielä tehty tv- tai elokuvaversiota. Davidin projekti oli ainoa, josta pidin, Gaiman kertoo Netflixin tiedotteessa.

Goyer päätyikin myös Netflix-sarjan tekijäjoukkoihin, ja Gaiman ja Goyer ovat olleet esimerkiksi käsikirjoittamassa avausjaksoa. 

– Nyt kokoon saatiin viimeinkin tekijät, jotka ovat lukeneet nuorena The Sandman -lehtensä ja tietävät, mitä tarinalta haetaan, Gaiman iloitsee.

Neil Gaiman Otava
Neil Gaiman

Kuka Neil Gaiman?

  • Vuonna 1960 syntynyt brittiläinen käsikirjoittaja, joka on julkaissut kymmeniä romaaneja ja sarjakuvia
  • Hänen teostensa pohjalta on tehty muun muassa sarjat Lucifer, American Gods ja Good Omens sekä elokuvat Tähtisumua ja Coraline ja toinen todellisuus
  • Gaiman on ollut myös käsikirjoittamassa muun muassa tv-sarjoja Babylon 5 ja Doctor Who sekä elokuvaa Beowulf
Lucifer
Myös vuosina 2016–2021 tuotettu Lucifer-sarja linkittyi Gaimanin The Sandmanin tarinoihin.

The Sandman on katsottavissa Netflix-suoratoistopalvelussa.

05.08.2022 14:15 | Teksti: Toni Keränen | Kuvat: Netflix

Seuraa meitä somessa